Rennon tyylikkäät eriparilautaset, valoja ja koristeita, ja puutarhajuhlat ovat kohta valmiit. Juhlia voi ystävien kanssa tai kutsua naapurit yhteiselle pihalle. Kysyimme Juhlavision juhlasuunnittelija Tiina Mikkoselta ideoita puutarhajuhlien järjestämiseen.
Kuva: Pexels
Miten Suomessa on tapana juhlia loppukesää ja sadonkorjuukautta?
“Suomessa loppukesän ja alkavan syyskauden juhliin kuuluvat venetsialaisjuhlat ja rapujuhlat”, Tiina Mikkonen kertoo.
“Venetsialaisjuhla on veneily- ja mökkikauden päätös, johon liittyy hämärtävän illan valaiseminen soihduin, kyttilöin ja jopa ilotulituksin. Venetsialaisjuhla sijoittuu elokuun viimeiseen viikonloppuun.”
Rapujuhlia taas aletaan viettää heti, kun ravustuskausi alkaa eli 21.7. alkaen, “Rapujuhlien värit ovat usein punainen ja valkoinen. Rapujuhliin saa helposti liitettyä erilaista ohjelmaa, kuten juomalauluja, välipuheita ja välisnapseja. Jos joukossa on useita ravunsyönnin ensikertalaisia, voi juhlan alkuun sisällyttää esimerkiksi ravun syönnin ohjeita ja vinkkejä”, Mikkonen neuvoo.
Mitä puutarhajuhlatrendejä meille on rantautunut maailmalta?
“Pinterest ja Instagram ovat pullollaan toinen toistaan ihanampia puutarhajuhlaideoita ja niitä myös meillä ammennetaan”, sanoo juhlasuunnittelun ammattilainen. “Erilaiset puulavarakennelmat kuuluvat kesän trendeihin. Myös koristeita käytetään paljon: puihin ripustetaan viirejä, pompomeja ja viuhkoja. Valoja käytetään niin tuikuissa kuin lyhdyissäkin mutta myös erilaiset aurinkokennovalot ovat erittäin suosittuja.”
Minkälainen ohjelma ja kattaus sopii edullisiin puutarhajuhliin?
“Pienen budjetin juhliin kannattaa pyytää laulu- tai soittotaitoista ystävää ilahduttamaan iltaa laululla tai parilla. Akustinen musiikki käy kauniisti hämärtyvään kesäiltan ja luo tunnelmaa. Tarjoilun voi toteuttaa nyyttikesteinä ja kirpputorilta tekee ihania kattauslöytöjä hyvin edullisesti. Puutarhajuhliin voi hyvin kattaa eriparilautaset, sillä miljöö jo luo boheemin ja vapautuneen tunnelman”, Mikkonen ideoi.
Entä, jos haluaa satsata juhlan ohjelmaan kunnolla?
Jos haluaa satsata enemmän, kannattaa palkata tai ainakin varata konsultointi juhlasuunnittelijalta jonka kanssa voi käydä parhaat vinkit ja ideat läpi. “Panostaisin valoihin, väreihin, kukkiin, laadukkaaseen ruokaan ja juomaan”, Tiina Mikkonen sanoo. “Ruoassa kannattaa käyttää laadukasta catering-palvelua tai miettiä itse tehty menu huolella ja huomioida esimerkiksi ruoan riittävyys, säilyvyys, tarjoiluastiat ja paikat.”
Miten puutarhajuhlat koristellaan tunnelmallisesti?
Kattauksen boheemi tunnelma jatkuu lainatuilla tai kerätyillä eriparituoleilla ja pöydillä, joista ruokailuryhmät on koottu. Trendikästä kuormalavaa voi kysyä lähikaupasta, ja tehdä kattauksen kotoisasti nurmelle. “Erilaiset lippuviirit ja niiden ympärille sidotut valot luovat pehmeän ja leppoisan tunnelman”, sanoo Mikkonen, ja kehottaa sitten hyödyntämään toisen valosesongin varastot: “Jos et halua satsata kesävaloihin, kaiva esiin jatkojohdot ja kirkkaat jouluvalot. Valojen ripustamisessa kannattaa käyttää luovuutta, laita ne puuhun tai pensaaseen.”
Oletko sinä järjestänyt puutarhajuhlat? Mikä teki niistä ikimuistoiset?
Loppukesästä tuoreet kotimaiset herkut ovat parhaimmillaan ja pimenevät, mutta vielä lämpimät illat ovat kuin tehtyjä illanviettoon pihalla ystävien kesken. Tunnelmalliset, rennot ja maukkaat sadonkorjuujuhlat järjestät…
lue lisää
Loppukesästä tuoreet kotimaiset herkut ovat parhaimmillaan ja pimenevät, mutta vielä lämpimät illat ovat kuin tehtyjä illanviettoon pihalla ystävien kesken. Tunnelmalliset, rennot ja maukkaat sadonkorjuujuhlat järjestät helposti ja nopeasti – aloita suunnittelu heti!…
Juhlat upeassa villassa meren rannalla, taivaalla ilotulitus ja herkuista notkuvat pöydät… Lopeta haaveilu ja järjestä unelmien venetsialaiset de luxe! Perinteinen, erityisesti Pohjanmaalla suosittu mökkeily-…
lue lisää
Juhlat upeassa villassa meren rannalla, taivaalla ilotulitus ja herkuista notkuvat pöydät… Lopeta haaveilu ja järjestä unelmien venetsialaiset de luxe! Perinteinen, erityisesti Pohjanmaalla suosittu mökkeily- ja veneilykauden päätösjuhla kokoaa yhteen ystävät ja naapurit nauttimaan satokauden herkuista ja pimenevästä kesäillasta. Venetsialaisten ajankohdaksi on vakiintunut elokuun viimeinen viikonloppu, mutta ei kukaan kiellä nauttimasta loppukesän ihanista päivistä muulloinkin.
Perinteinen, erityisesti Pohjanmaalla suosittu mökkeily- ja veneilykauden päätösjuhla kokoaa yhteen ystävät ja naapurit nauttimaan satokauden herkuista ja pimenevästä kesäillasta. Venetsialaisten ajankohdaksi on vakiintunut elokuun viimeinen…
lue lisää
Perinteinen, erityisesti Pohjanmaalla suosittu mökkeily- ja veneilykauden päätösjuhla kokoaa yhteen ystävät ja naapurit nauttimaan satokauden herkuista ja pimenevästä kesäillasta. Venetsialaisten ajankohdaksi on vakiintunut elokuun viimeinen viikonloppu, mutta ei kukaan kiellä nauttimasta loppukesän ihanista päivistä muulloinkin. Nyyttärit on helppo, edullinen ja rento tapa järjestää mukavat venetsialaiset ystävien kanssa, aloita siis juhlien järjestäminen nyt!…
Syksyn saapuessa on hyvä muistaa asiakkaita ja henkilökuntaa tyylikkäällä tavalla järjestämällä rapujuhlat. Mitä sitten tulee ottaa huomioon kattausta, kutsuja ja menua suunniteltaessa? Juhlamallimme avulla…
lue lisää
Syksyn saapuessa on hyvä muistaa asiakkaita ja henkilökuntaa tyylikkäällä tavalla järjestämällä rapujuhlat. Mitä sitten tulee ottaa huomioon kattausta, kutsuja ja menua suunniteltaessa? Juhlamallimme avulla järjestät illan, joka muistetaan!…
Rapujuhlat kotona: mikä upea syy kutsua ystävät ja sukulaiset kylään. Valitse ravuista parhaat, varaa tarvittava rekvisiitta ja viimeistele kaunis pöytäkattaus, juhlamallimme opastaa sinut täydellisten…
lue lisää
Rapujuhlat kotona: mikä upea syy kutsua ystävät ja sukulaiset kylään. Valitse ravuista parhaat, varaa tarvittava rekvisiitta ja viimeistele kaunis pöytäkattaus, juhlamallimme opastaa sinut täydellisten rapujuhlien saloihin!…
Naurua, herkkuja ja rentoa yhdessäoloa hyvän elokuvan merkeissä, mikäs sen parempaa? No se, että elokuvanäytös järjestetään ulkona, ikimuistoista! Mitä sitten tulee muistaa ja ottaa huomioon…
lue lisää
Naurua, herkkuja ja rentoa yhdessäoloa hyvän elokuvan merkeissä, mikäs sen parempaa? No se, että elokuvanäytös järjestetään ulkona, ikimuistoista! Mitä sitten tulee muistaa ja ottaa huomioon kun nämä juhlat järjestää? Tutustu juhlamalliimme niin tiedät!…
Miten syntyy täydellinen haudutettu tee? Entä mitä romanttisilla teekutsuilla sitten tarjoillaan teen lisäksi? Vastaukset näihin ja moneen muuhun kysymykseen saat Romanttiset teekutsut puutarhassa juhlamallistamme.
lue lisää
Miten syntyy täydellinen haudutettu tee? Entä mitä romanttisilla teekutsuilla sitten tarjoillaan teen lisäksi? Vastaukset näihin ja moneen muuhun kysymykseen saat Romanttiset teekutsut puutarhassa juhlamallistamme. Kutsu ihastuksesi tai rakkaat ystäväsi kylään ja nauti tunnelmallisesta teehetkestä!…
Isoissa juhlissa tarjottavaa on paljon, ja etenkin kahvin oikea määrä aiheuttaa usein hiukan päänvaivaa. Raikkaan veden, hyvän kahvin ja puhtaiden välineiden lisäksi riittää pelkkä matikka!
Kuinka paljon kahvia juhliin on tarpeeksi?
Vierasta kohden kannattaa varata kaksi kupillista kahvia.
Kuppia kohden (1,25 dl) mitataan yksi kahvimitallinen kahvijauhetta.
8 kupillista varten tarvitset 1 litran vettä ja 1,5 dl kahvijauhetta
16 kupillista varten tarvitset 2 litraa vettä ja 3 dl kahvijauhetta
33 kupillista varten tarvitset 4 litraa vettä ja 6 dl kahvijauhetta
60 kupillista valmistat nopeasti isossa kattilassa
Isolle vierasjoukolle valmistat kahvin kätevästi suuressa, tilavuudeltaan noin 10-litraisessa kattilassa. Ennen kahvin keittämistä varmista, että sinulla on riittävän suuret, esilämmitetyt kahvitermokset käytössäsi. Esilämmitä pannut esimerkiksi kiehuvalla vedellä.
“Mittaa kymmenen litran kattilaan 8 l raikasta kylmää vettä ja keitä vesi kiehuvaksi.
Nosta kattila pois liedeltä ja sekoita kahvijauhe (500 g pannujahettua kahvia) veteen.
Nosta kattila takaisin liedelle ja anna kahvin pulpahtaa, älä kiehuta.
Laita pulpahduksen jälkeen kansi päälle ja anna kahvin tekeytyä viisi minuuttia, jotta kahvin makuaineet ja aromit pääsevät irtoamaan ja purut laskeutuvat pohjalle.
Kaada kahvi esilämmitettyihin tarjoilupannuihin. Kahvi on valmis tarjottavaksi. Tarjoile kahvi aina tuoreena.”
Muista myös nämä kahvipöytään
Tavallisen maidon ja kahvikerman lisäksi on huomaavaista tarjota myös laktoositon vaihtoehto. Kasvimaito (soija-, riisi- tai kauramaito) käy myös maidottomaan ja vegaaniseen ruokavalioon. Maitoa tai kermaa voi laskea tarvittavan vajaan 0,5 dl / henkilö.
Sokeria riittää noin 10 g henkilöä kohden. Myös makeutusainetta kannattaa varata tarjolle.
Haudutettu tee on pussiteetä juhlavampi vaihtoehto teen juojille. Litra teetä riittää noin viiteen teekupilliseen. Teepusseja litran hauduttamiseen voi käyttää 3-5.
Raikasta mehua ja kylmää vettä on hyvä pitää tarjolla kahvin ja teen lisäksi. Etenkin kesäjuhlissa kylmä janojuoma on tärkeä.
Loppukesästä tuoreet kotimaiset herkut ovat parhaimmillaan ja pimenevät, mutta vielä lämpimät illat ovat kuin tehtyjä illanviettoon pihalla ystävien kesken. Tunnelmalliset, rennot ja maukkaat sadonkorjuujuhlat järjestät…
lue lisää
Loppukesästä tuoreet kotimaiset herkut ovat parhaimmillaan ja pimenevät, mutta vielä lämpimät illat ovat kuin tehtyjä illanviettoon pihalla ystävien kesken. Tunnelmalliset, rennot ja maukkaat sadonkorjuujuhlat järjestät helposti ja nopeasti – aloita suunnittelu heti!…
Kohtalokkaita kaunottaria, pitkiä helminauhoja, hansikkaita, strutsinsulkia, kimallusta ja hapsuja, jotka keinuvat jazzin tahdissa. Järjestäisitkö vieraillesi näyttävät ja elegantit juhlat 20-luvun tyyliin?…
lue lisää
Kohtalokkaita kaunottaria, pitkiä helminauhoja, hansikkaita, strutsinsulkia, kimallusta ja hapsuja, jotka keinuvat jazzin tahdissa. Järjestäisitkö vieraillesi näyttävät ja elegantit juhlat 20-luvun tyyliin?…
Suomalainen keskikesän herkku mansikka ansaitsee oman juhlansa. Järjestä siis mansikanmakuiset pihajuhlat, joissa ei makeaa ole säästelty. Järjestelyt onnistuvat lyhyessäkin ajassa, kannattaa siis kokeilla!…
lue lisää
Suomalainen keskikesän herkku mansikka ansaitsee oman juhlansa. Järjestä siis mansikanmakuiset pihajuhlat, joissa ei makeaa ole säästelty. Järjestelyt onnistuvat lyhyessäkin ajassa, kannattaa siis kokeilla!…
Rippijuhlat ovat iso osa nuoren aikuistumista ja tärkeä päivä myös läheisille – panosta siis ikimuistoisiin ja juhlasankarin näköisiin juhliin! Somista juhlasankarin lempivärein ja varaa ammattitaitoinen…
lue lisää
Rippijuhlat ovat iso osa nuoren aikuistumista ja tärkeä päivä myös läheisille – panosta siis ikimuistoisiin ja juhlasankarin näköisiin juhliin! Somista juhlasankarin lempivärein ja varaa ammattitaitoinen tarjoilija avuksesi vastaamaan herkullisesta noutopöydästä ja juomatarjoilusta, näin voit keskittyä itse juhlaan ja vieraiden kanssa seurusteluun.
Yksi asia, joka joulussa varmasti miellyttää kaikkia on herkullinen ruoka tunnelmallisessa ympäristössä rauhassa nautittuna. Joulu ei ole joulu ilman sen ominaisimpia, perinteisiä makunautintoja! Tässä meidän hieman erilaiset, mutta perinteisiä makuja sisältävät vinkkimme joulupöytään nautittavaksi, sekä muutama helppo vinkki juhlavan kattauksen luomiseen.
Joulun makuja
Ruisnepparit lohitäytteellä:
mitä tahansa ruisneppareita tai sipsejä 150g lämminsavulohta TAI 150g kylmäsavulohta nepparien päälle 200g tuorejuustoa (esim. maustamaton tai piparjuuri) TAI 100g tuorejuustoa ja 1dl smetanaa pilkottua punasipulia pilkottua ruohosipulia sitruunaa mustapippuria, suolaa
Sekoita ainekset tahnaksi. Sekoita lohi pilkottuna massan sekaan tai asettele lohi täytetyn nepparin päälle. Koristele nepparit halutessasi ruohosipulilla tai tillillä. NAM!
Kuullota pilkottu sipuli ja punakaali voissa suuressa kattilassa, jossa kaalia mahtuu hämmentämään. Lisää sekaan omena, sokeri, kaneli, etikka ja mehu, ja anna kiehua noin 30 min. Kun kaalit ovat kypsiä, lisää sekaan suola ja pippuri. Sekoita vielä lopuksi sekaan smetana ja kuumenna muhennos samalla hämmentäen.
Makoisat raakasuklaat:
1,0 dl kaakaovoita 0,5 dl kookosöljyä 0,75 dl kaakaojauhetta tai Carob-jauhetta 1 tl hunajaa 1 tl intiaanisokeria (suolaa/vaniljasokeria) Oman maun mukaan raaka-aineita suklaan maustamiseen (pähkinöitä, appelsiininkuorta, minttuaromia, marjoja…)
Suklaan valmistus on helppoa: sulata rasvat kattilassa ja anna massan jäähtyä sen jälkeen. Lisää sekaan muut ainekset ja sekoita tasaiseksi. Laita seon pieniin muotteihin ja anna rauhassa jähmettyä viileässä. Kun suklaat ovat jähmettyneet, tarjoile ne kauniilta lautaselta tai purkita lasipurkkiin lahjaksi.
Kattausvinkit jouluun
Jouluna on ihanaa hieman koreilla ja kattaa pöytä tavallista juhlavammin. Punainen ei suinkaan ole ainoa värivaihtoehto joulupöydän somistukseen ja kattaukseen. Esimerkiksi metallin hohde tuo kattaukseen modernin ja tyylikkään ilmeen. Joulupöytää voi hyvin koristaa muullakin tapaa kuin punanuttuisin tonttusin ja kynttilöin. Yksi hyvä vinkki on ottaa myös kattauksessa käyttöön joulukuusenkoristeita. Ne käyvät mainiosti myös osaksi joulupöytää! Koristele joulupöytä komeimmilla kuusenkoristepalloilla: ripusta maljakossa olevaan oksaan, asettele lautasille lautasliinojen kanssa, asettele maljaan tai vadille vaikkapa yhdessä kynttilöiden kanssa.
Kankaiset lautasliinat kauniisti esille
Koristepallojen lisäksi kaunis ja yksinkertaisesti toteutettavissa oleva somistusidea ovat kankaiset lautasliinat ja niiden sitominen. Sido kankainen lautasliina kauniisti lautasen päälle tai sen sivuun esimerkiksi punaisella kangasnarulla, juuttinarulla tai vaikkapa kuusen koristeen narulla. Voit asettaa solmulle sidotun narun väliin kuusen- tai katajan oksan, koristeoksan tai vaikkapa kanelitangon tai piparin, johon on tehty reikä nauhaa varten. Näyttävää ja kaunista!
Mitkä ovat sinun joulun ruokasuosikkisi, ja kuinka sinä tykkäät somistaa jouluisen ruokailupöydän?
Eilen juhlittiin Suomen 98:tta itsenäisyyspäivää. Yksi kiinnostavimmista itsenäisyyspäivään liitettävistä perinteistä on Suomen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto. Linnan juhlien mystinen booli kiinnostaa vuodesta toiseen ja sen salaisen reseptin ainesosia pohditaan kuumeisesti. Meitä kiinnostaa kuitenkin erityisesti, mitä löytyi juhlijoiden lautasilta tuossa arvokkaassa juhlassa. Keittiömestari Pipsa Heismaan laatima menu piti sisällään laajan kattauksen kotimaisia herkkuja, jotka olivat sidottu tämän vuoden teemaan eli kulttuuriin. Heismaa kertoo hakeneensa inspiraatiota Jean Sibeliuksen, Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen suosikki mauista, sillä tänä vuonna tuli kuluneeksi 150-vuotta heidän syntymistään. Nämä herrat osoittautuivat suuriksi herkkusuiksi ja laadukkaan ruoan ystäviksi. Makumieltymyksistä osataan ainakin sanoa, että he kaikki pitivät suuresti metsän antimista, kuten marjoista ja sienistä, sekä jokaista heistä yhdisti yksi herkku – kinuski. Kiinnostaako myös sinua mitä Linnassa herkuteltiin? Tässä Linnan juhlien tarjoilut:
Suolaiset tarjoilut:
Lohivoileipäkakkua
Kylmäsavulohileipäsiä
Savuporovoileipäkakkua
Maalaishyytelöä
Vorschmack-kakkusia
Tomaattikakkua
Punajuuri-keltajuuriterriiniä
Metsäsieni-ohramukkusia
Tattihyytelöä
Punajuurikukkia sinihomejuustotäytteellä
Kotimaisia pienjuustoloiden juustoja
Makeita herkkuja:
Kinuskikermakakkua
Ellen Svinhufvud -kakkua
Sibelius-kakkua
Marjakakkua
Puolukka- ja mustikkaruiskukkoja
Sibelius-ässiä ja Sampo-keksejä
Kuusenkerkkämarenkeja
Tyrni- ja mustaherukkamarmeladia
Juomapöydästä löytyi:
Reilun kaupan luomukahvi ja -tee
Linnan perinteinen booli
Puna- ja valkoviini (myös alkoholiton)
Mustikkalimonadi Ahvenanmaalta
Pienpanimo-olutta
Kivennäis- ja tavallinen vesi
Mitä herkkua sinä näistä mieluiten maistelisit? Kiinnostaako sinua, miltä se booli todella maistuu?
Halloweeenin klassikkokoriste, suorastaan Halloweenin ikoni Jack O´Lantern kurpitsalyhty on näyttävä ja hauska koriste, joka soveltuu sekä sisä- että ulkokäyttöön. Jenkeissä kurpitsalyhdyt ovat merkittävä osa perinteistä Halloweenin viettoa. Monet perheet hakevat kurpitsaviljelmiltä itselleen täydellisiä kurpitsoja, joista koko perhe kaivertaa yhdessä koristelyhtyjä juhlaa varten. Myös Suomessa kurpitsoja löytyy nykyään kauppojen valikoimista huomattavasti menneitä vuosia enemmän. Valitse oma kurpitsasi ja tee kotiisi juhlan piristykseksi ihastuttava, ekologinen koristelyhty!
Lyhdyn tekoon on hyvä valita vähintään jalkapallon kokoinen kurpitsa, sillä kaiverrus on huomattavasti helpompaa jos kurpitsalla on hieman kokoa. Anna kurpitsan olla huoneenlämmössä vuorokauden verran ennen sen tekoa. Lyhdyn valmistukseen tarvitset kurpitsan lisäksi veitsen ja tussin, sekä mielellään mahdollisimman teräväreunaisen lusikan tai pienen kauhan, jolla kurpitsan sisällön kaivertaminen onnistuu. Myös mattoveitsestä tai muusta kapeasta mutta terävästä välineestä on apua kaiverruksessa. Varaa kurpitsalyhdyn tekoon kostea pyyhe tai paperia, jotta voit pyyhkiä kurpitsan pintaan jäävät tussin jäljet pois lyhdystä.
Toimi näin:
Aloita kurpitsan teko leikkamalla sen kansi eli varren ympärystä pois. Voit merkata leikkuukohdan ensin tussilla, mikäli se helpottaa sinua leikkaamaan tasaisesti. Leikkaa kanta pois piirtämiesi viivojen mukaisesta tai vapaasti leikkaamalla veitsen kärkeä käyttäen ja hieman sahaten.
Säästä kurpitsan kansi lyhdyn hatuksi. Leikkaa siitä pois kanteen kiinnijäävä rihma, jotta ne eivät osu lyhden tuikkuun ja syty palamaan.
Kaiverra kannen kautta kurpitsan sisusta pois, jotta lyhdyn kasvojen leikkaaminen helpottuu. Voit käyttää tähän sekä veistä että lusikkaa ensin veitsellä sisusta irrottaen ja sen jälkeen lusikalla pois kaivaen.
Säästä kurpitsansiemenet myöhempää käyttöä varten. Siemenet ovat herkullisia etenkin uunissa paahdettuna!
Piirrä sitten kurpitsan pintaan tussilla ääriviivat niihin kohtiin, jotka tullaan leikkaamaan kurptsasta pois. Piirrä kurpitsalle haluamasi muotoiset silmät, suu ja nenä. Saat sitä veikeämän lyhdyn, mitä julmemmat silmät ja leveämmän, hampaat paljastavan irvistyksen onnistut piirtämään.
Kurpitsan silmät on helpoin kaivertaa, jos teet niistä kuun sirpin muotoiset tai kolmiot. Kurpitsasta tulee oikein veikeän näköinen, vaikka jättäisit siltä nenän kokonaan pois. Tällöin lopputuloksesta on paras, jos silmät ja suu taasen ovat suuria.
Leikkaa sen jälkeen kaiverretusta kurpitsasta irti sen pintaan piirrettyjen ääriviivojen mukaan silmät, suu ja nenä.
Viimeistele lyhty asettelemalla kurpitsan pohjalle foliota, mikäli tuikku tai pieni kynttilä ei pysy suorassa sen sisällä. Sytytä tuikku ja aseta palavan lyhdyn päällä kansi. Voilá!
Irvisteleviä kurpitsalyhtyjä, vampyyreja ja noitia mustien kissojen vanavedessä. Ronski raatobuffet, hämähäkkejä ja seittejä. Järjestä kauden karmivimmat, veret seisauttavat juhlat, joista naapurusto puhuu vielä pitkään!…
lue lisää
Irvisteleviä kurpitsalyhtyjä, vampyyreja ja noitia mustien kissojen vanavedessä. Ronski raatobuffet, hämähäkkejä ja seittejä. Järjestä kauden karmivimmat, veret seisauttavat juhlat, joista naapurusto puhuu vielä pitkään! Karkki vai kepponen?…
Ronski verinen raatobuffet, hämähäkkejä, seittejä ja haamuja, vampyyreja sekä noitia tee-se-itse-hengessä. Järjestä kauden karmivimmat, veret seisauttavat partyt, joista naapurusto puhuu vielä pitkään! Karkki vai kepponen?…
lue lisää
Ronski verinen raatobuffet, hämähäkkejä, seittejä ja haamuja, vampyyreja sekä noitia tee-se-itse-hengessä. Järjestä kauden karmivimmat, veret seisauttavat partyt, joista naapurusto puhuu vielä pitkään! Karkki vai kepponen?…
Tiesitkö että rapukausi on yhä käynnissä? Vielä ehdit siis järjestää viihdyttävät rapujuhlat!
Suomessa rapukausi on käynnissä yli kolme kuukautta! Rapukausi alkaa 21.7. ja jatkuu aina lokakuun loppuun asti. Perinteisesti rapujuhlia vietetään eniten niillä alueilla, joista myös rapua suurimmaksi osaksi pyydetään eli pääasiassa Etelä-Suomessa. Rapujuhlien perinnehän on rantautunut Suomeen länsinaapuri Ruotsista, josta syystä rapujuhlien viettoa pidetäänkin lähinnä rannikolla asustavien ja suomenruotsalaisten kesteinä, mutta aivan syyttä!
Yksi syy siihen miksi railakkaat rapujuhlat eivät ole super suosittu perinne on rapujen korkea hinta. Ravut ovat kaupasta hankittuna hintavia, tosin kaupasta ne valmiina hankkimalla pääset itse helpoimmalla sillä tehtäväksesi jää vain rapujen esillelaitto ja nautiskelu. Edullisemmin rapuja pääsee nautiskelemaan mikäli ne pyytää itse tai valitsee pöytään tarjolle ulkomaisia pakasterapuja tuoreiden, kotimaisten sijaan. Päätit sitten tarjota kotimaista tai ulkomaista rapua, täplärapua tai jokirapua, on rapujen herkullisuus ja ruokailijoiden tyytyväisyys taattu. Mikäli et hanki rapuja kypsänä, älä säikähdä niiden valmistusta. Rapujen keittäminen ei ole hankalaa, sillä tarvitset vain suuren kattilan, keittovettä, nipun tilliä kukintoineen, sekä suolaa ja sokeria. Tärkeintä on, että lisäät ravut keittoveteen elävänä ja keität ne kypsäksi. Tämä vie noin 8-12 minuuttia rapujen koosta riippuen. Keittoaika lasketaan siitä, kun viimeisen ravun lisäämisen jälkeen vesi kiehuu taas runsaasti.
Miten rapuja sitten syödään?
Rapujen syöminen on kieltämättä sotkuista mutta oikea kuorimis- ja syöntitekniikka, sekä välineet helpottavat syömistä. Näistäkin huolimatta rapujen syöminen vaatii oman aikansa ja ripauksen kärsivällisyyttä. Mutta sehän juuri parasta onkin, että ruokapöydässä saa parhaimmillaan kulumaan useita tunteja! Keskity tarjoiluissa näyttäviin, tuoreisiin rapuihin tai valmista tämän lisäksi pöytään ruokaisampaakin syötävää, vaikkapa rapuskagenia, höyryävää keittoa tai mätitahnaa. Pääruoaksi sopii herkullinen lihapaisti sienikastikkeen ja uusien perunoiden kera.
Kun katat kestejä varten, kata pöytään ainakin juomavettä ja juomalasit, snapsilasit, alkupala ja katelautaset, rapusakset tai terävät veitset, yksi ylimääräinen syvä lautanen, sitruunaa, voita ja paahtoleipää. Ruokailusta siistimmän tekevät rapukauluri, servetit ja jokaisen ruokailijan käsien huuhtelua varten varattu pieni vati tai syvä lautasellinen sitruunavettä tai vaihtoehtoisesti kosteuspyyhkeet. Illan isännän tai emännän asun siistinä pitää teeman mukainen rapuessu.
Ruokailusta siistimpää ja mutkattomampaa tekee oikea ravun kuorimistekniikka. Tekniikan ei tosin tarvitse olla täydellinen, sillä tärkeintä on päästä nauttimaan herkullisista ravuista. Mikäli vinkit kuitenkin ovat tervetulleita, toimi seuraavan ohjeen mukaan:
Irrota sakset tyvestä ja poista saksen pienempi nivel.
Ime saksessa oleva mehu tyveen syntyneestä reiästä
Halkaise saksi rapuveitsen avulla ja irrota liha syötäväksi
Irrota selkäpanssari (hyvän otteen saa silmien takaa) ja kaavi panssarin sisällä oleva rapuvoi talteen, ime keskivartalosta maukas mehu
Väännä ravun pyrstö irti keskiruumiista: ota luja ote pyrstöstä ja toisella kädellä ravun yläruumiista, kierrä pyrstöä kunnes se irtoaa
Halkaise pyrstö alapuolelta rapuveitsen avulla (laita veitsi pyrstön ja lihan väliin, kierrä veistä), irrota liha ja poista siitä peräsuoli (pyrstön alapuolella melko pinnassa kulkeva mustahko juova).
Voitele paahtoleivän pala, ripottele päälle tilliä. Kokoa saksien ja pyrstön liha leivän päälle tai nauti ne sellaisenaan.
Seuraa rohkeasti kokeneempien ravunsyöjien esimerkkiä ja pyydä heiltä häpeilemättä apua, jos se on tarpeen.
Tulosta jo valimiiksi ruokapöytään muutaman perinteisesti rapujuhliin liitettävän juomalaulun sanat. Näin kukaan ei voi kieltäytyä laulamasta, sillä kaikki varmasti tietävät sanat! Tässä muutamia juomalauluja rapujuhlien viihteeksi:
Livet är härligt (sävel: Kasakkapartio)
Livet är härligt!
Tavarits, vårt liv är härligt!
Vi alla våra små bekymmer glömmer,
när vi har fått en tår på tanden,
SKÅL!
Tag dig en vodka!
Tavarits, en liten vodka!
Glasen till botten vi tillsammans tömmer.
Det kommer mera efter handen,
HEJ!
Helan går
Helan går sjung hoppfaderallanlallanlej
Helan går
sjung hoppfaderallanlallanlej.
Ock den som inte helan tar
han ej heller halvan får.
Helan går,
sjung hoppfaderallanlallanlej.
Tänään otetaan (sävel: Joulu on taas)
Tänään otetaan, tänään otetaan, helevetin paljon viinaa.
Huomenna on, huomenna on, helevetin kova krapula
I dag ska vi ta, i dag ska vi ta, helevete mycket brännvin.
I morgon ska vi ha, i morgon ska vi ha, helevete kova krapula.
Tänä vötame, tänä vötame kuradima palju viina. Homme meil on, homme meil on kuradima kova pohmakas.
Jänis istuis maassa
Jänis istuis maassa hörppien, hörppien.
Mikä sul on jänönen kun et enää hyppele. Hörppää pois, hörppää pois, hörppää pois.
Hörppää pois Sjung hopp faderallan lallan lej
Hörppää pois Sjung hopp faderallan lallan lej.
Och dem som inte hörppää pois, Han ei enää hyppele
Hörppää pois Sjung hopp faderallan lallan lej.
HEJ!
Lähteet: kaikkijuhlista.fi, Helsingin yliopiston kemistit ry, kalatalo.fi, lauluwiki, korianteri.fi
Rapujuhlat kotona: mikä upea syy kutsua ystävät ja sukulaiset kylään. Valitse ravuista parhaat, varaa tarvittava rekvisiitta ja viimeistele kaunis pöytäkattaus, juhlamallimme opastaa sinut täydellisten…
lue lisää
Rapujuhlat kotona: mikä upea syy kutsua ystävät ja sukulaiset kylään. Valitse ravuista parhaat, varaa tarvittava rekvisiitta ja viimeistele kaunis pöytäkattaus, juhlamallimme opastaa sinut täydellisten rapujuhlien saloihin!…
Syksyn saapuessa on hyvä muistaa asiakkaita ja henkilökuntaa tyylikkäällä tavalla järjestämällä rapujuhlat. Mitä sitten tulee ottaa huomioon kattausta, kutsuja ja menua suunniteltaessa? Juhlamallimme avulla…
lue lisää
Syksyn saapuessa on hyvä muistaa asiakkaita ja henkilökuntaa tyylikkäällä tavalla järjestämällä rapujuhlat. Mitä sitten tulee ottaa huomioon kattausta, kutsuja ja menua suunniteltaessa? Juhlamallimme avulla järjestät illan, joka muistetaan!…
Onko sinulla kattaussäännöt hallussa? Huolellinen pöydän kattaminen luo juhlatunnelmaa. Selkeä järjestys ja kaunis esillepano houkuttelevat vieraita syömään ja tekevät juhlasta juhlavan. Lue alta helpot vinkit kauniiseen ja oikeaoppiseen kattaukseen.
Pöydän kattaminen sujuu, kun tunnet perussäännöt, joita noudattamalla saat rakennettua näyttävän ja toimivan kattauksen. Viralliseen kattaukseen kuuluu esimerkiksi, että jokainen ruokalaji syödään omilla aterimillaan.
Oikeaoppisesti tehty kattaus on tyylikäs ja arvokas. Juhlavuutta kattaukseen voi luoda esimerkiksi käyttämällä katelautasia, hopeisia aterimia, taittelemalla lautasliinat kauniisti ja käyttämällä erilaisia somisteita juhlapöydässä. Varmista ennen kattamista, että aterimet ovat puhtaat. Tarvittaessa kiillota aterimet ja pyyhi laseista mahdolliset pisaratahrat.
Tunnetko aterimien oikean järjestyksen?
Lautaset katetaan ruokalajien mukaisessa järjestyksessä ja aterimet katetaan lautasten molemmin puolin. Aseta lautaset pöytään niin, että lautasen ja pöydän reunan väliin jää tilaa noin 2-3 cm eli kahden sormen leveys. Jos ruoat haetaan noutopöydästä tai tarjoillaan lautasilla keittiöstä, jätetään lautasta varten pöydän kattaukseen vain tyhjä paikka.
Leipälautanen katetaan kattauksen vasempaan yläkulmaan ja voiveitsi leipälautasen kulmalle niin, että voiveitsen terä on lautaseen päin. Jos käytät kattauksessa katelautasia, muista korjata ne pois ennen jälkiruoan tarjoilua.
Aterimet katetaan siihen järjestykseen, jossa niitä käytetään: alkuruokaan käytettävät aterimet ovat lautasista katsoen uloimpana. Aterimista jälkiruokalusikka sekä jälkiruokahaarukka asetetaan lautasen yläpuolelle. Veitset katetaan aina oikealle puolelle, teräpuoli kohti lautasta. Harvoin käytetty kastikelusikka katetaan viistosti lautasen oikeaan yläkulmaan. Pihviveitsi korvaa pääruokaveitsen, jolloin tavallista pääruokaveistä ei kateta ollenkaan.
Lasit katetaan niin, että vesilasi on aina kattauksen oikeassa reunassa, poikkeuksena snapsilasi joka tulee vesilasin oikealle puolelle. Vesilasin vasemmalle puolelle tulevat seuraavassa järjestyksessä muut lasit: kuohuviini, valkoviini, punaviini sekä jälkiruokaviini.
Kuinka paljon tilaa vierasta kohden?
Varaa jokaiselle vieraalle riittävästi tilaa, älä laita vieraita istumaan liian tiiviisti. Yhtä ruokailijaa kohden on hyvä varata pöydästä tilaa noin 60 cm. Suurissa kattauksissa jo pelkät astiat vievät melko paljon tilaa, mahdollisten somisteiden, paikkakorttien ja kukka-asetelman lisäksi. Hyvä vinkki on itse kokeilla istumista pöydässä. Mahtuuko tuolia siirtämään niin, että paikkaan pääsee helposti istumaan, tai osuvatko pöydän jalat ikävästi jalkoihin?
Minkälainen pöytäliina tarvitaan?
Pöytäliina lisää juhlavuutta ja tekee pöydästä tyylikkään näköisen. Juhlapöydässä pöytäliinan pitäisi ylettyä noin 30 cm reunan yli, kun taas noutopöydässä pöytäliina saa ylettyä lattianrajaan asti. Persoonallisuutta kattaukseen voit tuoda värikkäillä liinoilla, juhlan tyyliä mukaillen.
Usein kankainen pöytäliina on vaihtoehdoista juhlavin ja myös ekologisin. On toki tilanteita, joissa kertakäyttöpöytäliina on paikallaan. Vaikkapa epämuodollisessa pihajuhlassa pelkkä kaitaliinakin voi riittää hyvin luoden silti viimeistellyn vaikutelman.
Lautasliinojen taittelu
Kauniisti taitellut lautasliinat viimeistelevät kattauksen ja piristävät kattauksen ilmettä. Lautasliinojen taitteluohjeita löytyy valtavasti erilaisia, yksinkertaisista taitteluohjeista monivaiheisiin väkerryksiin. Yhteishyvän sivuilta voit katsoa kahdeksan erilaista esimerkkiä.
Voit tuoda helposti juhlan teemaa esille kattauksen avulla, esimerkiksi tietyn värisillä tai muotoisilla lautasliinoilla. Lautasliinojen tai paikkakorttien asettelulle ei ole tarkkoja sääntöjä ja voit asettaa ne niille paikoille, jotka tuntuvat luontevilta ja sopivat kattauksen ulkoasuun.
Lautasliina voi olla joko kankainen tai paperinen. Nykyään on saatavilla paljon erilaisia tyylikkäitä paperisia lautasliinoja, eikä juhlavan vaikutelman saamiseksi aina vaadita kankaisia lautasliinoja.
Pöydän koristelu
Kaunis kukka-asetelma lisää juhlavuutta ja on tyylikäs valinta juhlapöydän koristeeksi. Varaa juhlapöydästä tila kukka-asetelmalle; ota kukka-asetelmaa suunniteltaessa ja valittaessa huomioon asetelman korkeus ja koko.
Kattauksen ilmettä voi kohentaa muillakin pienillä somisteilla, kuten oksilla, kukilla tai pienillä esineillä. Valitse somisteet teeman mukaisesti, jouluna käytä kuusen oksia, käpyjä, mausteita tai paperinarua. Kesällä kattauksen ilmettä voi piristää kukilla, luonnonmateriaaleilla tai värikkäillä helmillä. Kauniisti taiteltu ja asetettu lautasliina toimii myös käytännöllisenä koristeena, eikä juhlapöytä välttämättä edes tarvitse muita somisteita.
Näyttävä ja helppo tapa on taitella tai rullata lautasliina ja käyttää lautasliinanpidikkeitä. Persoonalliset ja näyttävät lautasliinapidikkeet valmistat helposti itse pienellä vaivalla; käytä materiaaleina erilaisia nauhoja, piparkakkumuotteja, luonnonmateriaaleja tai paperia, vain mielikuvitus on rajana.
Noutopöydän kattamisessa on omat haasteensa, mutta sen kattaminen onnistuu helposti paria yksinkertaista ohjetta noudattamalla. Yleensä noutopöytää kierretään myötäpäivään, mutta aina tämä vaihtoehto ei ole käytännöllisin. Mieti mikä on sinun juhlapaikallesi sopivin vaihtoehto. Kokeile itse kulkea noutopöydän ympäri ja mieti, tuntuuko järjestys luontevalta.
Noutopöytä on helppo vaihtoehto, jos vieraita on paljon, vieraat tulevat eri aikaan tai pöytiintarjoilu ei ole käytännöllistä tai mahdollista. Noutopöydästä vieraat saavat ottaa tarjoiluja itse. Sinun tai henkilökunnan pitää vain tarkistaa tasaisin väliajoin, ettei ruoka lopu kesken ja astioita voi täydentää tarvittaessa. Jos tilaa riittää ja vieraita on tulossa paljon, kannattaa noutopöydästä hyödyntää molemmat sivut ja kattaa pöytä molemmin puolin identtisesti.
Noutopöydässä järjestyksellä on väliä, jotta pöydässä asioiminen on sujuvaa. Aseta lautaset aina noutopöydän alkuun. Näiden jälkeen ruoat katetaan seuraavassa järjestyksessä:
keitetyt perunat
kylmät kalaruoat, äyriäiset ja kastikkeet näille
erilaiset salaatit
lihaleikkeleet, juustot, kastikkeet ja hillot näille
lämpimät ruoat
Aterimet ja lautasliinat voit kattaa joko alkuun lautasten kanssa tai loppuun.
Kahvipöydässä voit noudattaa tätä järjestystä: lautasliinat, kakku- tai leipälautaset, kahvileivät ja täytekakku, kahvi- ja teepannut, kahvi- ja teekupit, kahvilusikat, maidokot ja kermakot, sokeri, makeutusaine,, hunaja, teepussit.
Näyttävyyttä noutopöytään saat erikorkuisilla astioilla, tasoilla ja jalallisilla vadeilla. Ei haittaa, vaikka kaikki astiat eivät ole samaa sarjaa, riittää kunhan ne sopivat tyyliltään toisiinsa. Kaapistasi löytyy varmasti esimerkiksi kulhoja, vateja tai tarjottimia, joita voit käyttää korokkeena. Aseta pöydälle menutaulu tai käytä noutopöydässä kunkin ruokalajin kohdalla kortteja, joihin voit merkitä ruokalajin ja erityisruokavalio merkinnät. Merkkikorttien avulla vältyt jatkuvilta kysymyksiltä ruoan sisällöistä ja voit keskittyä itsekin helpommin juhlimiseen.
Jätä pöydän ja ruokien väliin pieni laskutila, johon lautasen voi halutessaan laskea. Tila on tärkeä varsinkin, jos tarjolla on erilaisia salaatteja joiden ottamiseen tarvitsee kahta kättä. Varaa jokaiseen tarjottavaan oma otin ja varaa ottimia lähelle jemmaan, josta niitä on helppo vaihtaa likaisen tai pudonneen ottimen tilalle. Jos tarjottavia on paljon, on juomat, leivät ja levitteet hyvä kattaa aivan erilliselle pöydälle.
Kohtalokkaita kaunottaria, pitkiä helminauhoja, hansikkaita, strutsinsulkia, kimallusta ja hapsuja, jotka keinuvat jazzin tahdissa. Järjestäisitkö vieraillesi näyttävät ja elegantit juhlat 20-luvun tyyliin?…
lue lisää
Kohtalokkaita kaunottaria, pitkiä helminauhoja, hansikkaita, strutsinsulkia, kimallusta ja hapsuja, jotka keinuvat jazzin tahdissa. Järjestäisitkö vieraillesi näyttävät ja elegantit juhlat 20-luvun tyyliin?…
Hääjuhlaan liittyy monia ihania ja arvokkaita perinteitä. Perinteiset häät juhlamalli rohkaiseekin tekemään asiat hieman perinteisemmin. Perinteisissä häissä tanssitaan klassikkovalssien tahdissa, vietetään häitä edeltävä yö…
lue lisää
Hääjuhlaan liittyy monia ihania ja arvokkaita perinteitä. Perinteiset häät juhlamalli rohkaiseekin tekemään asiat hieman perinteisemmin. Perinteisissä häissä tanssitaan klassikkovalssien tahdissa, vietetään häitä edeltävä yö erossa tulevasta vaimosta, ryöstetään morsian ja tarjoillaan maittavan runsas pitopöytä.
Rippijuhlat ovat iso osa nuoren aikuistumista ja tärkeä päivä myös läheisille – panosta siis ikimuistoisiin ja juhlasankarin näköisiin juhliin! Somista juhlasankarin lempivärein ja varaa ammattitaitoinen…
lue lisää
Rippijuhlat ovat iso osa nuoren aikuistumista ja tärkeä päivä myös läheisille – panosta siis ikimuistoisiin ja juhlasankarin näköisiin juhliin! Somista juhlasankarin lempivärein ja varaa ammattitaitoinen tarjoilija avuksesi vastaamaan herkullisesta noutopöydästä ja juomatarjoilusta, näin voit keskittyä itse juhlaan ja vieraiden kanssa seurusteluun.
Uusi ihana koti vaatii arvoisensa juhlat! Tilaa suussasulavat herkut catering-yritykseltä ja varaa tarjoilija avuksesi huolehtimaan illan sujuvuudesta, näin voit rauhassa esitellä kotia ystävillesi ja tutustua…
lue lisää
Uusi ihana koti vaatii arvoisensa juhlat! Tilaa suussasulavat herkut catering-yritykseltä ja varaa tarjoilija avuksesi huolehtimaan illan sujuvuudesta, näin voit rauhassa esitellä kotia ystävillesi ja tutustua samalla uusiin naapureihisi lasillisen äärellä.
Ammattiin valmistuminen on hyvä syy juhlia isosti ja näyttävästi. Varaa upea juhlatila, hyvää ruokaa ja menevä dj niin bileet ovat käynnissä. Näihin juhliin voi kutsua…
lue lisää
Ammattiin valmistuminen on hyvä syy juhlia isosti ja näyttävästi. Varaa upea juhlatila, hyvää ruokaa ja menevä dj niin bileet ovat käynnissä. Näihin juhliin voi kutsua kaveritkin! …
Kukat ovat perinteinen tapa muistaa valmistunutta. Saajaa ilahduttavat klassiset pitkävartiset ruusut ja värikkäät leikkokukat. Voit myös yllättää valmistuneen kauniilla kimpulla. Jos itse olet järjestämässä juhlat, muista että kaunis asetelma tuo näyttävyyttä kahvipöytään ja luo juhlatunnelmaa. Asetelmaa valitessa, ota huomioon teemavärisi ja erityisesti kahvipöydän kattaus.
Välttääksesi ruuhkan ja kiireen, tilaa kukat ajoissa kätevästi netistä. Yhteistyökumppanimme Kukkamyynti Piilola haluaa tarjota Juhlat.fi:n asiakkaille mahtavan 15% alennuskoodin verkkokauppaansa. Alennus kattaa koko kukkavalikoiman. Alennuksen saat syöttämällä alekoodin 3C37B616 ostoskorissa “lahjakortti”- kenttään. Tarjous on voimassa lauantaihin 30.5.2015 asti. Tutustu laajaan valikoimaan osoitteessahttp://piilola.fi/fi/
Ylioppilasjuhlat ovat yksi elämän suurimmista hetkistä, joten miksi et juhlisi isosti ja näyttävästi? Juhlatila koristellaan viimeisen päälle upeasti ja vieraille tarjoillaan maukas noutopöytä. Tunnelmasta vastaa…
lue lisää
Ylioppilasjuhlat ovat yksi elämän suurimmista hetkistä, joten miksi et juhlisi isosti ja näyttävästi? Juhlatila koristellaan viimeisen päälle upeasti ja vieraille tarjoillaan maukas noutopöytä. Tunnelmasta vastaa menevä dj, näihin juhliin voi kutsua kaveritkin! …
Puutarha sopii erittäin hyvin kesäisten ylioppilasjuhlien pitopaikaksi, kunhan muistaa ottaa huomioon muutamia käytännönasioita. Ylioppilasjuhlat puutarhassa -juhlamallimme auttaa sinua tekemään tästä hienosta juhlapäivästä ikimuistoisen! …
lue lisää
Puutarha sopii erittäin hyvin kesäisten ylioppilasjuhlien pitopaikaksi, kunhan muistaa ottaa huomioon muutamia käytännönasioita. Ylioppilasjuhlat puutarhassa -juhlamallimme auttaa sinua tekemään tästä hienosta juhlapäivästä ikimuistoisen! …
Ammattiin valmistuminen on hyvä syy juhlia isosti ja näyttävästi. Varaa upea juhlatila, hyvää ruokaa ja menevä dj niin bileet ovat käynnissä. Näihin juhliin voi kutsua…
lue lisää
Ammattiin valmistuminen on hyvä syy juhlia isosti ja näyttävästi. Varaa upea juhlatila, hyvää ruokaa ja menevä dj niin bileet ovat käynnissä. Näihin juhliin voi kutsua kaveritkin! …
Ammattiin valmistuminen on monelle nuorelle (ja vanhemmallekin) yksi elämän kohokohdista. Laita koti juhlakuntoon, suunnittele herkulliset tarjoilut ja viimeistele juhlat vinkkiemme mukaan. Upeita juhlia kohti! …
lue lisää
Ammattiin valmistuminen on monelle nuorelle (ja vanhemmallekin) yksi elämän kohokohdista. Laita koti juhlakuntoon, suunnittele herkulliset tarjoilut ja viimeistele juhlat vinkkiemme mukaan. Upeita juhlia kohti! …
Seuraa juhlamalliamme ja järjestä unelmien valmistujaisjuhlat! Puutarha sopii hienosti kesäisten valmistujaisjuhlien pitopaikaksi, kunhan muistat ottaa huomioon muutamia käytännön asioita. Siirry siis ulos ja nauti upeista…
lue lisää
Seuraa juhlamalliamme ja järjestä unelmien valmistujaisjuhlat! Puutarha sopii hienosti kesäisten valmistujaisjuhlien pitopaikaksi, kunhan muistat ottaa huomioon muutamia käytännön asioita. Siirry siis ulos ja nauti upeista puutarhajuhlista! …
Juhlamestarit
Tässä blogissa juhlamestarit jakavat vinkkejä, huomiota ja näkökulmia juhlimisen maailmasta!
Minecraft on yksi suosituimmista peleistä, joten ei ole ihme, että Minecraft-teemaiset syntymäpäivät ovat erittäin suosittuja lasten keskuudessa. Tässä artikkelissa käymme…
Lasten syntymäpäiväjuhlat ovat aina erityinen tilaisuus, ja oikean teeman valitseminen voi tehdä juhlista ikimuistoiset. Videopeliteemat ovat nykyään erittäin suosittuja, ja…
Askartelupaja Askartelupaja on loistava tapa viihdyttää pieniä lapsia syntymäpäiväjuhlissa. Se tarjoaa heille mahdollisuuden käyttää mielikuvitustaan ja luovuuttaan samalla, kun he…
Luova kurpitsan kaiverrus Kurpitsan kaiverrus on klassinen Halloween-askartelu, joka tuo juhliin perinteistä tunnelmaa. Voit valita perinteisen pelottavan ilmeen tai…
Klassiset Halloween-puvut Kun mietit parhaita pukuja Halloween-juhliin, klassiset vaihtoehdot ovat aina varma valinta. Noidat, vampyyrit ja zombit ovat olleet…