Yksi asia, joka joulussa varmasti miellyttää kaikkia on herkullinen ruoka tunnelmallisessa ympäristössä rauhassa nautittuna. Joulu ei ole joulu ilman sen ominaisimpia, perinteisiä makunautintoja! Tässä meidän hieman erilaiset, mutta perinteisiä makuja sisältävät vinkkimme joulupöytään nautittavaksi, sekä muutama helppo vinkki juhlavan kattauksen luomiseen.
Joulun makuja
Ruisnepparit lohitäytteellä:
mitä tahansa ruisneppareita tai sipsejä
150g lämminsavulohta TAI 150g kylmäsavulohta nepparien päälle
200g tuorejuustoa (esim. maustamaton tai piparjuuri) TAI 100g tuorejuustoa ja 1dl smetanaa
pilkottua punasipulia
pilkottua ruohosipulia
sitruunaa
mustapippuria, suolaa
Sekoita ainekset tahnaksi. Sekoita lohi pilkottuna massan sekaan tai asettele lohi täytetyn nepparin päälle. Koristele nepparit halutessasi ruohosipulilla tai tillillä. NAM!
Omenainen kinkun kastike
2,5 dl kinkun paistolientä
2 rkl hunajasinappia
1 dl omenamehua tai omenasosetta
1 dl kermaa
ripaus salviaa
(1 rkl calvadosta)
valkopippuria
1 rkl vaaleaa kastikesuurusta
Keitä paistolientä ja sinappia hetki. Lisää pohjaan muut mausteet ja lopuksi suuruste kastiketta sekoittaen.
Punakaalilisäke
500 g punakaalia
1 iso (200 g) punasipuli
2 rkl voita
1 (200 g) hapahko omena
1 kanelitanko
2 rkl fariinisokeria
1 rkl vaaleaa balsamietikkaa
1 dl omenatäysmehua
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 prk (120 g) smetanaa
Kuullota pilkottu sipuli ja punakaali voissa suuressa kattilassa, jossa kaalia mahtuu hämmentämään. Lisää sekaan omena, sokeri, kaneli, etikka ja mehu, ja anna kiehua noin 30 min. Kun kaalit ovat kypsiä, lisää sekaan suola ja pippuri. Sekoita vielä lopuksi sekaan smetana ja kuumenna muhennos samalla hämmentäen.
Makoisat raakasuklaat:
1,0 dl kaakaovoita
0,5 dl kookosöljyä
0,75 dl kaakaojauhetta tai Carob-jauhetta
1 tl hunajaa
1 tl intiaanisokeria
(suolaa/vaniljasokeria)
Oman maun mukaan raaka-aineita suklaan maustamiseen (pähkinöitä, appelsiininkuorta, minttuaromia, marjoja…)
Suklaan valmistus on helppoa: sulata rasvat kattilassa ja anna massan jäähtyä sen jälkeen. Lisää sekaan muut ainekset ja sekoita tasaiseksi. Laita seon pieniin muotteihin ja anna rauhassa jähmettyä viileässä. Kun suklaat ovat jähmettyneet, tarjoile ne kauniilta lautaselta tai purkita lasipurkkiin lahjaksi.
Kattausvinkit jouluun
Jouluna on ihanaa hieman koreilla ja kattaa pöytä tavallista juhlavammin. Punainen ei suinkaan ole ainoa värivaihtoehto joulupöydän somistukseen ja kattaukseen. Esimerkiksi metallin hohde tuo kattaukseen modernin ja tyylikkään ilmeen. Joulupöytää voi hyvin koristaa muullakin tapaa kuin punanuttuisin tonttusin ja kynttilöin. Yksi hyvä vinkki on ottaa myös kattauksessa käyttöön joulukuusenkoristeita. Ne käyvät mainiosti myös osaksi joulupöytää! Koristele joulupöytä komeimmilla kuusenkoristepalloilla: ripusta maljakossa olevaan oksaan, asettele lautasille lautasliinojen kanssa, asettele maljaan tai vadille vaikkapa yhdessä kynttilöiden kanssa.
Kankaiset lautasliinat kauniisti esille
Koristepallojen lisäksi kaunis ja yksinkertaisesti toteutettavissa oleva somistusidea ovat kankaiset lautasliinat ja niiden sitominen. Sido kankainen lautasliina kauniisti lautasen päälle tai sen sivuun esimerkiksi punaisella kangasnarulla, juuttinarulla tai vaikkapa kuusen koristeen narulla. Voit asettaa solmulle sidotun narun väliin kuusen- tai katajan oksan, koristeoksan tai vaikkapa kanelitangon tai piparin, johon on tehty reikä nauhaa varten. Näyttävää ja kaunista!
Mitkä ovat sinun joulun ruokasuosikkisi, ja kuinka sinä tykkäät somistaa jouluisen ruokailupöydän?
Lähteet: kotivinkki, valio