Sain oikein mieluisan tilaisuuden kirjoittaa omista hääjärjestelyistäni tänne Juhlat.fi –palvelun blogiin. Olen pitänyt Miss Murphy menee naimisiin -nimistä hääblogiani marraskuusta 2014 lähtien. Vaikka olin minun ja mieheni lähes yhdeksän yhteisen vuoden aikana ehtinyt jo suunnitella häitämme mielessäni, juhlasuunnittelut lähtivät kunnolla käyntiin kihlauksen jälkeen viime vuoden heinäkuussa. Häitämme juhlitaan syyskuussa 2016. Toiveissamme ovat melko klassiset ja elegantit häät vaaleilla teemaväreillä, runsailla kukka-asetelmilla ja ripauksella modernia tyyliä. Olen luonteeltani erittäin pedantti ja yksityiskohtiin panostava, joten excel sauhusi jo hyvin pian kosinnan jälkeen.;) Koska häihimme oli tuolloin vielä niin pitkä aika, suunnitelmat jäivät alkuinnostuksen jälkeen muiden kiireiden jalkoihin. En myöskään ole hyvä tekemään tärkeitä päätöksiä, vaan helposti vatvon eri vaihtoehtoja ikuisesti. Jopa itse hääpäivän päättäminen tuntui vaikealta, mutta heti kun päivä oli vihdoinkin lyöty lukkoon ja myös juhlapaikka oli tiedossa, oli korkea aika jatkaa hääsuunnitteluja uudella tarmolla.
Tutustuin Juhlat.fi –palveluun ensimmäistä kertaa Wanhan sataman Mennään naimisiin – messuilla ja päätin hyödyntää palvelua myös omissa hääsuunnitteluissani. Aloitin helpoimmasta eli vieraslistasta, minkä jälkeen siirryin budjetin laatimiseen. Budjetti on varmasti se ikävin, mutta niin tarpeellinen osa kaikkia juhlasuunnitteluja. Täytyy myöntää, että hieman kauhistuin, kun ensimmäisen kerran näin budjettityökalun laskeman summan (eikä siinä ollut edes kaikki kulut mukana). Kululistaa selaamalla on kuitenkin helppo pysyä kärryillä siitä, mikä häiden osa-alue syö eniten rahaa ja mistä voisi ehkä vielä pihistää. Omissa häissämme tulemme panostamaan rahallisesti eniten laadukkaaseen ruokaan ja juomaan. Joistakin muista osa-alueista sitten vastaavasti pihistellään.
Olin jo pitkään miettinyt, että olisi todella kiva luoda häillemme oma nettisivu, josta vieraat voisivat käydä lukemassa lisätietoa juhlapäivästä, ajo-ohjeita jne. Valitettavasti en ole it-guru, eikä minulla ollut kiinnostusta alkaa opettelemaan kotisivujen luomista. Näin ollen ilahduin suuresti huomatessani, että Juhlat.fi –palvelun käyttäjänä saan käyttööni myös ilmaisen juhlasivun, jonka välityksellä vieraat voivat mm. ilmoittautua häihimme sekä tehdä varauksia lahjalistaan. Koska olen perinteisten paperisten kutsujen kannattaja, suunnitelmana on painattaa hääkutsuihin oman juhlasivumme osoite, jolloin vieraat voivat helposti ilmoittautua häihimme sivuston kautta eikä oma sähköpostini täyty ilmoittautumisista. Aion myös lisätä sivuillemme mahdollisimman paljon tietoa juhlan kulusta, jolloin säästyn ylimääräiseltä stressiltä. Itselläni on ainakin kaikenlaisia tapahtumia järjestellessä tapana stressata juuri sitä, olenko informoinut ihmisiä tarpeeksi hyvin. Omien juhlasivujen karttasovellus on mielestäni erityisen kätevä. Lisäämällä sivulle tapahtuman (kuten vihkiminen/ hääillallinen/jatkobileet) sekä sijainnin (esim. vihkipaikan/juhlapaikan katuosoite), tapahtuman sijainti päivittyy automaattisesti kartalle. Sukulaisia ja ystäviä saapuu häihimme useista eri kaupungeista, joten kaikki mahdolliset ohjeet juhlapaikalle suunnistamiseen ovat varmasti tarpeellisia.
Tässä siis teille pähkinänkuoressa hieman tietoa meidän tulevista häistämme sekä siitä, miten olemme hyödyntäneet Juhlat.fi –palvelua häidemme suunnittelussa. Paljon on vielä tehtävää (ainakin jos uskoo aikajanaa), mutta pikkuhiljaa suunnitelmat etenevät ja tuleva juhlapäivä muuttuu yhä konkreettisemmaksi. Tällaisten suurten juhlien järjestäminen on ihmiselämässä melko ainutlaatuista, joten aion ehdottomasti (yrittää) nauttia koko matkasta kohti hääpäiväämme ja stressata mahdollisimman vähän. 🙂
Terkuin,
Miss Murphy