Häät. Se ihana, romanttinen, jännittävä, iloinen, upea ja ihmeellinen juhla.
Häillä tosin on myös pimeä puoli, joka tulee monille esiin häiden suunnitteluvaiheessa. Päätöksiä on tehtävä ja vaihtoehtoja on satoja. Budjettia on vahdittava silmä kovana ja kaikki tuntuu liian kalliilta. Täytyy varoa painonheittelyä, jotta mekko menee päälle. Onko kaikki tehtävät varmasti hoidettu?
Onneksi nykyään häiden järjestämisen ei tarvitse olla niin vaikeaa. Maailmasta löytyy pilvin pimein juhlasuunnittelijoita, DIY- ohjeita, nettisivuja (Juhlat.fi), inspiraatiota, neuvoja, ja ystäviä, joille voi kätevästi delegoida tehtäviä.
Minä olen tällainen ystävä. Olen ollut kerran kaasona kaksi vuotta sitten, ja noin kymmenen kuukauden kuluttua olen jälleen tässä tärkeässä roolissa. Viimeksi morsiamena oli kummitätini. Kaasona opin, mitä morsian tarvitsee. Hän kaipaa tukea, naurattajaa, tekijää, asioiden hoitajaa ja ennen kaikkea ymmärrystä kun kiukuttaa. ”Bridezilla” ei ole mikään vitsi.
Morsiamella on ymmärrettävästi tunteet pinnassa, ja joillakin on enemmän kuin toisilla. Kummitätini oli vedonnut tasa-arvoon ja ilmoittanut, että hän pitää häissään puheen. Kun hän kirjoitti puhetta, hän itki niin paljon onnesta, että kirjoitettuaan yhden sanan hänen piti odottaa hetki ja rauhoittua, jotta sai edes kirjoitettua seuraavan. Nyt morsiamen vuorossa on lapsuudenystäväni, jonka olen tuntenut viisi -vuotiaasta asti.
Olen mahdollisesti yli-innostunut tulevista häistä. Katselen hääblogeja, koristelu-ideoita, etsin hauskoja hääleikkejä, otan hääohjelmat nauhalle, ja jopa häälehdet ovat alkaneet houkuttaa. Tyrkytän lapsuudenystävälleni aika ajoin uusia ideoita. Ideoiden tulva saattaa olla hänelle välillä liikaa, mutta naimisiin mennään vain kerran!
Polttari-ideoita kehittelen myös. Ystäväni on ilmoittanut tahtovansa melko rauhallisen illan tyttöjen kesken, mutta katsotaan saako hän tahtonsa läpi.
Tänä viikonloppuna Juhlat.fi (ja erityisesti minä) on innokkaana mukana Mennään Naimisiin! – häämessuilla. Samasta tilasta löytyy yli 150- hääalan yritystä, joten paikalla on hääsuunnittelijan buffet. En malta odottaa!
Toivottavasti nähdään vanhoja Juhlat.fi tuttuja ja tavataan hirmuisesti uusia!
Terveisin,
Juhlat.fi:n uusi harjoittelija Noora
Edellinen artikkeli

Itsenäisyyspäivä valotolpassa?
Seuraava artikkeli
