Taikalaatikon hääkuvauksen hinta on 1590€. Olen kumppani sinulle, joka et halua antaa vain toimeksiantoa kuvaajalle vaan välittävän kumppanin hetkeksi aikaa yhteiselle matkalle.
Hääkuvausta ei kannata kilpailuttaa vain hinnalla, sillä olet hankkimassa hyvin henkilökohtaista palvelua tapahtumasta, joka on ehkä tärkeimpiä elämässäsi. Haluat mukaasi tälle matkalle ammattilaisen, joka on varautunut kaikkeen siihen, mitä et itse osaa huomioida tai tajua edes kysyä. Haluat kuvaajan, jonka kuvat aidosti puhuttelevat sinua, ja mikä tärkeintä haluat ihmisen, jonka kanssa henkilökemiat kohtaavat.
Haluan ehdottomasti tavata sinut vaikka vasta harkitsisit valokuvaajan hankkimista, sillä samat asiat ovat tärkeitä myös minulle.
Hääkuvaus on suuri kustannuserä, ja siksi olen miettinyt puolestasi myös tapoja, joilla helpottaa tiukempaakin budjettia. Mietitään yhdessä missä mennään. Hyppäätkö kyytiin?
Saat osuvamman tarjouspyynnön ja säästät aikaasi, kun kerrot hieman minkälaista tapahtumaa olet järjestämässä ja esimerkiksi vieraiden määrän sekä mahdolliset erityistoiveet (allergiat, onko tapahtuma sisällä tai ulkona, missä tilanteessa palvalua tarvitaan jne.)
Studio on perustettu vuonna 2009 rakkaan harrastuksen muututtua päämäärätietoiseksi paremman valokuvan tavoitteluksi. Yksi suuria syitä Taikalaatikon perustamisen taustalla on hääkuvaus, mikä on edelleen suurimpia intohimojani valokuvaajana.
– Vesa