Valokuvaseinä, pyykkinaru vai tarjotin?

Valokuvat esille juhliin

Valokuvaseinä tai muu valokuvien esittely on hauska idea synttäreille, hääjuhlaan tai yrityksen bileisiin. Jos et osaa päättää, mitä valokuvia laittaisit esiin, ota esiin iso tarjotin ja anna vieraiden selata!

Hauska valokuvatarjotin sopii esimerkiksi yksivuotisjuhliin, jossa istutaan yhdessä ison pöydän ääressä ja ihmetellään vauvavuoden kulkua. Reilun kokoiselle tarjottimelle voit koota paljon kuvia, ja vieraat saavat lähtiessään ottaa muistoksi yhteisistä hetkistä napatut otokset.

Viirinauhaa ja valokuviaValokuvia voi ripustaa viirinauhamaisesti naruun, tai niistä voi koota lapsen ensimmäisistä kuukausista kertovan kalenterin. Synttärijuhlien tilaa voi koristella myös rakentamalla valokuvista seinälle päivänsankarin vuosipäivän numeron. Silloin seitsemänkymmentä toimii ihan siinä missä ykkönenkin.

Häissä valokuvat ovat hauska tapa tutustuttaa häävieraita parin yhteiseen matkaan. Deer Pearl Flowers on koonnut 30 erilaista ideaa häiden valokuvaseiniin. Eriparisilla kehyksillä saat ryhtiä ja ilmettä, rennolla pyykkinarumeiningillä taas boheemia fiilistä tilaan tai puutarhaan.

Jos juhlit kotona esimerkiksi valmistujaisia tai rippijuhlia, on portaikko yksi hauska paikka valokuvien ripustamiseen.

Onko valokuvaseinä tuttu idea? Miten sinä olet käyttänyt valokuvia juhlan ohjelmassa tai koristelussa?

P.s. Seuraa Juhlat.fi:tä Facebookissa, Instagramissa ja Pinterestissä

Artikkeliin liittyvät juhlamallit

Baby Shower

Baby Shower

  Suomeen rapakon takaa rantautunut baby shower -perinne on hieno tapa huomioida tulevaa äitiä. Perinteisesti juhlan järjestää joku muu kuin tuleva äiti itse, mutta mikään…

Viidakkosynttärit

Leijonaa mä metsästän, päivänsankaria juhlistan, viidakossa seikkailen ja villipetoa haukkailen. Viidakkosynttärit juhlissa seikkaillaan tiheässä viidakossa, herkutellaan trooppisilla hedelmillä ja sovitetaan seepralle kadonnutta häntää. Lähde mukaan viidakkoon!  …

Värikkäät lastensynttärit

  Lastensynttärit on odotettu tapahtuma niin päivänsankarin kuin juhlavieraidenkin puolesta. Onnistuneet lastenjuhlat koostuvat hyvistä ystävistä, maukkaista tarjoiluista ja hauskoista ohjelmista. Tällä juhlamallilla luot värikkäät ja…
Ristiäiset

Ristiäiset

  Ihanaa, aika järjetää uudelle perheenjäsenelle ensimmäinen juhla, jossa hän saa kasteen ja nimen. Vietä ristiäiset lähiperheen kesken tai kutsu paikalle laajemmin sukulaisia ja ystäviä…
Nimiäiset

Nimiäiset

Aika antaa vauvalle nimi? Tämän juhlamallin avulla järjestät nimiäiset helposti – hyvällä ennakkovalmistelulla sinun ei tarvitse itse juhlapäivänä stressata vaan voit nauttia ihanasta päivästä lähipiirisi…

Yrityksen virkistyspäivä

  Tehokkuutta ja motivaatiota tiimiin saat järjestämällä säännöllisesti mukavia virkistyspäiviä henkilöstölle. Tiimityötä nostattavat aktiviteetit, hyvä ruoka ja mukava yhdessäolo takaavat onnistuneen päivän. Seuraa juhlamalliamme ja…
Prinsessahäät

Prinsessahäät

Haaveiletko häistä, joissa on arvokas, kuninkaallinen tunnelma? Prinsessahäät juhlamallimme avulla teet haaveistasi totta ja saat kaiken irti satumaisesta päivästäsi prinsessana!…

Juhlamestarit

Tässä blogissa juhlamestarit jakavat vinkkejä, huomiota ja näkökulmia juhlimisen maailmasta!

Kirjoittajat

Juhlamestari Anna
Juhlamestari Tea

Uusimmat kirjoitukset

Viisi hauskaa aktiviteettia pienen lapsen syntymäpäiväjuhliin

Askartelupaja Askartelupaja on loistava tapa viihdyttää pieniä lapsia syntymäpäiväjuhlissa. Se tarjoaa heille mahdollisuuden käyttää mielikuvitustaan ja luovuuttaan samalla, kun he…

Askarteluideat halloween-juhlien koristeluun

Luova kurpitsan kaiverrus Kurpitsan kaiverrus on klassinen Halloween-askartelu, joka tuo juhliin perinteistä tunnelmaa. Voit valita perinteisen pelottavan ilmeen tai…
22. elokuu 2024 07.04 Ideat Teemajuhlat

Parhaat puvut halloween-juhliin

Klassiset Halloween-puvut Kun mietit parhaita pukuja Halloween-juhliin, klassiset vaihtoehdot ovat aina varma valinta. Noidat, vampyyrit ja zombit ovat olleet…
22. elokuu 2024 07.04 Teemajuhlat

Ruokavinkit halloween-juhlien tarjoiluihin

Pelottavat ja herkulliset alkupalat Halloween-juhlien alkupalat voivat olla sekä pelottavia että herkullisia. Voit aloittaa juhlat tarjoamalla esimerkiksi “verisiä” cocktail-lihapullia,…

Formula-fanin teemasyntymäpäivien vinkit

Teemasyntymäpäivien suunnittelu Formula-fanin teemasyntymäpäivien suunnittelu alkaa hyvissä ajoin. Ensimmäinen askel on valita sopiva päivä ja paikka juhlia varten.

  • © Suomen Juhlat.fi 2024