Syreenin tuoksua ja makua
Voiko kesän makua purkittaa? Itse asiassa voi! Hurmaavasti kukkiva syreeni on nimittäin myrkytön kukka, jolla voit koristella leivonnaisia, ja jonka makua voi uuttaa myös juhlapöytään. Tässä muutama vinkki herkkään tuoksuun ja makuun ihastuneille.
Syreenisokeri
2 dl syreenin kukkia
2 dl sokeria
Huuhtele kukat ja anna niiden kuivua. Riivi kukat purkin pohjalle ja kaada sokeri päälle. Sulje purkki ja ravistele sitten ainekset sekaisin. Maistele syreenisokeria jo seuraavana päivänä esimerkiksi lettujen kanssa. Ravistele purkkia päivittäin, jotta kosteus tasoittuu eivätkä kukat pääse homehtumaan. Alkuperäinen ohje: Ilta-Sanomat / Matleena Lahti
Syreenisiirappi
2 dl vettä
2,5 dl sokeria
4 dl syreenin kukkia
puolikkaan sitruunan mehu
Huuhtele syreenin kukat huolellisesti. Sekoita kukat veden, sitruunamehun ja sokerin kanssa kattilassa, kiehauta ja hauduta keskilämmöllä kymmenisen minuuttia. Sekoita välillä varovasti. Anna jäähtyä ja siivilöi. Siirappi säilyy jääkaapissa pari viikkoa ja sillä voi maustaa esimerkiksi jäätelön, jogurtin tai kakut. Alkuperäinen ohje: Jerryn keittiössä -blogi.
Kukkaisvesi
Mausta vesikannullinen muutamalla syreenin kukalla ja lisää joukkoon runsaasti jääpaloja.
Pidätkö sinä syreeneistä, maljakossa tai lautasella?
Järjestä syreeniteeman ympärille vaikka Romanttiset teekutsut puutarhassa!