Varaslähtö vappuun - Rosettitalkoot!!

Soittokierros useampaan kymmeneen leipomoon ympäri Suomea osoitti sen, että mikään leipomo ei tässä maassa näytä tekevän rosetteja ja osassa jopa ei jopa tiedetty, mitä ne edes ovat! Tämä selvästi tuntemattomampi perinteinen vanhanajan rapea vappuherkku valmistetaan rosettiraudan avulla öljyssä. Rosetin nimi tulee alkuperäisestä ruusumaisesta kuviosta, vaikka nykyään rosettirautoja saa erikuvioisina. Päätin kerätä kavereita kasaan ja pitää rosettitalkoot. Tiimiin päätyi kaksi köksän maikkaa, joille rosettien valmistus oli entuudestaan tuttua sekä kaksi punavuorelaishipsteriherraa, jotka niistä eivät koskaan olleet kuulleetkaan.

IMG_0225
Rosettirautoja moneen lähtöön ja varavaihtopäillä. Kuvioita tähdestä perhoseen.
IMG_0278
Vanhoista keittokirjoista löytyy rosettiohjeita joka lähtöön!

 

IMG_0228
Vatkaa raaka-aineet kierrevatkaimella sekaisin kulhossa.

Rosettireseptejä löytyi vanhoista keittokirjoista useampikin.

Mukailimme oman reseptin muutamasta jo olemassa olevasta ja siitä muodostui seuraavanlainen:

1 dl maustamatonta jogurttia

2 rkl maitoa

1 kpl kananmuna

1 tl suolaa

1 rkl fariinisokeria

1 dl vehnäjauhoja

Sekoita kaikki inekset sekaisin keskenään kulhossa.

Varaa paistamiseen noin puoli litraa rypsiöljyä ja koristeluun tomusokeria.

Paistamista varten on hyvä varata laajapohjainen kattila sekä lähistölle varmuuden vuoksi sammutuspeitto, mikäli öljy syttyy palamaan.

Kasta kuuma rosettirauta taikinassa (huom! ei liian syvälle taikinaan, jotta rpsetti irtoaa raudasta) ja sen jälkeen rauta riittävän kuumaan öljyyn.

Varmista öljyn lämpötila ennen rosettien paistamista.
Testaa öljyn riittävä kuumuus pienellä nokareella taikinaa. Kun taikina tirisee ja kypsyy nopeasti, on öljy riittävän kuumaa. Sopiva lämpötila on noin 160 astetta, jonka voit mitata myös mittarilla.

Rosettien pitäisi irrota kypsyessään raudasta itsestään tai pienellä avustuksella (esim. haarukalla työntäessä), mutta meille tämä osoittatui erityisen haasteelliseksi ja alkuvaiheessa rosetit paloivat kiinni rautaan ja niitä oli vaikea irroittaa. Etenkin tämä vaihe rosettien valmistuksessa koetteli talkootiimin hermoja ja kärsivällisyyttä. 🙂

Pienen treenauksen jälkeen rosettien valmistus alkoi jo sujua melkeimpä mutkitta!

 

Loppujen lopuksi saatiin kiva satsi ihan onnistuneitakin rosetteja, jotka viimeistelimme tomusokerilla.

Jälkikäteen saimme tuttavaltamme Kanadasta asti vinkin, että ennen rosettiraudan dippaamista taikinaan, sen voi kastaa vehnäjauhossa, joka helpottaa rosetin irtoamista raudasta. Tämä vinkki jääköön kokeiltavaksi ensi vuoden rosettitalkoisiin! 🙂

 

 

Juhlamestarit

Tässä blogissa juhlamestarit jakavat vinkkejä, huomiota ja näkökulmia juhlimisen maailmasta!

Kirjoittajat

Juhlamestari Anna
Juhlamestari Tea

Uusimmat kirjoitukset

Parhaat pikkujoulutilat x 10

Etsitkö sopivaa juhlatilaa pikkujouluihin? Tässä kymmenen juhlatilaa, jotka sopivat pikkujouluihin kuin joulutähti kuusen latvaan. Selaa eteenpäin ja löydä…
17. September 2019 10.04

Parhaat saunat Helsingissä x 10

Parhaat saunat Helsingissä x 10   Etsitkö vuokrattavaa saunatilaa Helsingistä? Tästä listasta löydät Helsingin parhaat saunat, jotka sopivat…

Helsingin upeimmat häätilat x 20

Kokosimme yhteen Helsingin upeimmat ja uniikeimmat häätilat! Näissä tiloissa järjestät niin vihkitilaisuuden, hääjuhlat kuin hääilllallisenkin. Hääpaikkoja on…

  • © Suomen Juhlat.fi 2023