Laskiainen

Hyvästele talven synkin pimeys ja ota vastaan kevään valo!

 

Kuin yhdessä hujauksessa talvi on edennyt jo helmikuun alkuun! Tämän vuoden puolella olemme saaneet nauttia sekä aurinkoisista pakkaspäivistä, runsaasta lumentulosta että paukkupakkasista. Pakkasella pysynyt sää ja lumipyryt luovat mahtavat puitteet kunnon laskiaisriehalle! Laskiainen on hyvä aika ulkoilla koko naapuruston tai ystäväporukan voimin yhdessä lasten kanssa temmeltäen. Ulkoilu tekee kaikille hyvää!

Laskiaisrieha on oiva kotimainen muoto Etelä-Euroopassa samaan aikaan vietettävistä pastoon laskeutumikarnevaaleista. Tiesitkö muuten että sana karnevaali tulee sanoista Carne Vale eli jäähyväiset lihalle? Laskiaista vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä ja sitä vietetään kevätpaaston alkajaisjuhlana. Suomessa laskiainen tarkoittaa varsinaisesti laskiaistiistaita, jota vietetään tänä vuonna 9.2.

Laskiainen on iloinen juhla, jolloin on perinteiseti nautittu raskasta ruokaa sillä edessä on ollut paaston aika, jollloin liha on jäänyt kokonaan pois ihmisten ruokavalioista. Perinteisiä herkkuja ovat olleet nykyään nautittavaa hernekeittoa raskaampi herkku liha- tai sorkkarokka. Yleisestikin rasvoja ja herkkuja nautittiin hyvillä mielin, uskottiinhan niiden jopa tuovan onnea seuraavaan vuoteen luoden pulskaa karjaa. Ranskassa laskiaistiistain nimi onkin osuvasti Mardi Gras eli rasva tiistai. Karjan kasvun lisäksi laskiaiseen liittyi myös paljon muita uskomuksia. Pääasiassa uskomukset ja taiat liittyivät naisten töihin, kuten pellavan kasvuun ja kutomiseen, hyötykasvien kasvattamiseen ja karjaonneen. Uskottiin muun muassa, että tulevan kauden pellavasato oli aina sitä pidempää mitä pidemmälle reki laski mäessä. Tämä lisäksi laskiaisena tuli saunoa hiljaa päivän valossa, jotta säästyisi seuraavana vuonna hynteisten puremilta.

 

Vietä omat talvikarnevaalisi ulkoilmassa ja pakkaa laskiaisriehaan mukaan evääksi lämmintä juomaa ja herkullista syötävää tai kutsu riehaan osallistunut porukka vaikkapa kotiisi lämmittäville kaakaoille ja kahvikupposille tai vaikkapa saunomaan.

Jos läheltäsi ei löydy sopivaa mäkeä mäenlaskuun, on hiihtoretki, lumikävely tai vaikkapa luistelu mahtavia, tosin hurjapäille rauhallisempia vaihtoehtoja laskiaisriehan ulkoiluohjelmaksi. Mitä perheesi tai ystäväporukkasi päättääkään laskiaisriehassa tehdä, on iloinen ja reipas mieli taattu! Yhdessäolo ja ulkoilu tekee aina hyvää. Aloita oman juhlasi suunnittelu nyt! http://juhlat.fi/plan/laskiaisrieha/

laskiainen copy

Artikkeliin liittyvät juhlamallit

Laskiaisrieha

Olisiko tässä uusi perinne teidän perheellenne? Järjestäkää koko perheen laskiaisrieha ystävillenne ja katkaiskaa pitkän talven hiljaisuus. Palkkioksi luvassa on punaisia poskia, nauravia naamoja ja hauskoja…

Juhlamestarit

Tässä blogissa juhlamestarit jakavat vinkkejä, huomiota ja näkökulmia juhlimisen maailmasta!

Kirjoittajat

Juhlamestari Anna
Juhlamestari Tea

Uusimmat kirjoitukset

Minecraft-synttärit – Suunnittelu ja toteutus

Minecraft on yksi suosituimmista peleistä, joten ei ole ihme, että Minecraft-teemaiset syntymäpäivät ovat erittäin suosittuja lasten keskuudessa. Tässä artikkelissa käymme…
22. lokakuu 2024 07.04 Lasten synttärit Teemajuhlat

Hauskat videopeliteemat lapsen syntymäpäiväjuhliin

Lasten syntymäpäiväjuhlat ovat aina erityinen tilaisuus, ja oikean teeman valitseminen voi tehdä juhlista ikimuistoiset. Videopeliteemat ovat nykyään erittäin suosittuja, ja…

Viisi hauskaa aktiviteettia pienen lapsen syntymäpäiväjuhliin

Askartelupaja Askartelupaja on loistava tapa viihdyttää pieniä lapsia syntymäpäiväjuhlissa. Se tarjoaa heille mahdollisuuden käyttää mielikuvitustaan ja luovuuttaan samalla, kun he…

Askarteluideat halloween-juhlien koristeluun

Luova kurpitsan kaiverrus Kurpitsan kaiverrus on klassinen Halloween-askartelu, joka tuo juhliin perinteistä tunnelmaa. Voit valita perinteisen pelottavan ilmeen tai…
22. elokuu 2024 07.04 Ideat Teemajuhlat

Parhaat puvut halloween-juhliin

Klassiset Halloween-puvut Kun mietit parhaita pukuja Halloween-juhliin, klassiset vaihtoehdot ovat aina varma valinta. Noidat, vampyyrit ja zombit ovat olleet…
22. elokuu 2024 07.04 Teemajuhlat

  • © Suomen Juhlat.fi 2025