Eettisiä joululahjoja: Näin helpotat tavaraähkyä

Eettisiä lahjaideoita jouluksi

Illat pimenevät, jouluun on pian alle kaksi kuukautta. Jouluihmiset alkavat heräillä ja kaupat, ne todellakin ovat jo heränneet joulukauteen. Joka joulun jälkeen todetaan yhdessä, että ensi kerralla lahjarumbaan on saatava tolkku. Tee tänä vuonna joululahjapäätökset ajoissa. Satsaa määrän sijasta laatuun ja valitse eettisiä vaihtoehtoja, joista jää hyvä mieli.

Satsaa tunnelmaan ja makuihin

Voitte päättää yhdessä, että lahjojen rooli on tänä vuonna pienempi, ja keskitytään sen sijaan rakentamaan esimerkiksi super-herkullinen joulupöytä. Mitä jos lahjojen sijaan jokainen toisi tänä vuonna joulupöytään jonkin uuden ja kaikille yllättävän herkun?

Joulukarkkeja

Palveluita pukinkonttiin

Aineettomien lahjojen suosio kasvaa koko ajan. Kun ostat lahjaksi palveluita, äänestät samalla euroillasi kotikulmien kampaamo- tai kauneushoitolayrittäjän puolesta. Kummilapsen harrastuskauden sponsorointi on taatusti mieleinen lahja sekä lapselle että lapsen vanhemmille. Usein “ne, joilla on jo kaikkea” kaipaavat pientä hengähdystä kiireisestä arjesta. Mikä toimisi hemmotteluhoitoa paremmin? Eräässä jouluseurueessa annettiin toisille pienet lahjat, ja lopuksi arvottiin yllätyslahjan saaja, jonka kuoresta paljastui lahjakortti intialaiseen päähierontaan. Jännitystä tiedossa, ja ihan ilman turhaa tavaraa.

Lautapelit ovat hauska tapa viettää aikaa yhdessä

Lautapelijoulu

Kaipaatko ideoita “laatikon ulkopuolelta”? Monelle joulussa on parasta aika ystävien ja perheen kanssa. Tehkää tästä joulusta todellinen lautapelijoulu. Jokainen käärii pakettiin lempilautapelinsä – siis jo hyllystä löytyvän, mutta toisille ehkä uuden – ja joulunpyhien edetessä pakettipinosta kääritään pöytään ja pelattavaksi yksi yllätys kerrallaan. Jokainen saa taatusti pelata ainakin yhtä suosikkipeliään, eikä pelien valinnasta tule riitaa!

Hanki tarpeellista, hyvälaatuista ja reiluissa oloissa tehtyä

Paketti on aina paketti, ja joulu on hyvä aika päivittää ihan todellisen tarpeen mukaan esimerkiksi lastenvaatetilannetta tai kodin sisustustekstiileitä. Hanki tänä vuonna tavaralahjat suoraan yrittäjiltä tai design-myyjäisistä, jolloin tiedät, että tuote on tehty reiluissa oloissa. Kun keskityt hankkimaan juuri sitä, mitä lahjan saaja tarvitsee, ei budjettikaan pääse paukkumaan. Eettisiä joululahjoja on helppoa ostaa esimerkiksi kotimaisten merkkien Lastenvaatekarnevaalissa (su 9.10. ja la 22.10.), Design Districtin putiikeissa tai Weecos-verkkokaupassa. Joka kaupungissa on joulun alla paljon joulumyyjäisiä ja -markkinoita, joissa ostamalla saat asioida suoraan tekijän kanssa. Eri puolilla Suomea toimivaista Maailmankaupoista voit ostaa Reilun kaupan tuotteita ympäri maailman, ja tehdä samalla valintoja kehitysmaiden olojen parantamisen eteen.

Mikä on sinun vinkkisi hyvän mielen joululahjoihin?

Artikkeliin liittyvät juhlamallit

Talvihäät

Talvihäät

Tunnelmallisissa talvihäissä juhlatila ja sen pihapiiri valaistaan lukuisin kynttilöin, ulkotulin ja lumilyhdyin ja tarjolla on lämmittävää syötävää ja juotavaa.

Lasten reippailusynttärit

Näillä synttäreillä liikutaan yhdessä ja pidetään hauskaa! Valitse hauska aktiviteetti, varaa hyvät retkieväät ja kerää kaverit kokoon. Lasten reippailusynttärit -juhlamallimme avulla saat suunniteltua ikimuistoiset reippailusynttärit,…

Juhlamestarit

Tässä blogissa juhlamestarit jakavat vinkkejä, huomiota ja näkökulmia juhlimisen maailmasta!

Kirjoittajat

Juhlamestari Anna
Juhlamestari Tea

Uusimmat kirjoitukset

11 x Parhaat juhlatilat Tampere

Yhteistyössä: Venuu.fi Juhlat Tampereella tulossa, mutta juhlatila vielä uupuu? Eipä hätää! Keräsimme Venuulla yhteen Mansen upeimmat, kuumimmat ja ikimuistoisimmat…

Vietä upeat juhlat kauniissa Villa Furuvikin huvilassa

Helsingin Laajasalon Jollaksessa sijaitsevassa Furuvikin huvilassa voi juhlia ympäri vuoden kauniissa puitteissa. Huvila soveltuu noin 50-90 hlön tilaisuuksiin. Kun avarat…

Parhaat pikkujoulutilat x 10

Etsitkö sopivaa juhlatilaa pikkujouluihin? Tässä kymmenen juhlatilaa, jotka sopivat pikkujouluihin kuin joulutähti kuusen latvaan. Selaa eteenpäin ja löydä…
17. syyskuu 2019 10.04

Parhaat saunat Helsingissä x 10

Parhaat saunat Helsingissä x 10   Etsitkö vuokrattavaa saunatilaa Helsingistä? Tästä listasta löydät Helsingin parhaat saunat, jotka sopivat…

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä   Helsingistä löytyy monia edullisia juhlatiloja niin valmistujaisiin, syntymäpäiväjuhliin, häihin, perhejuhliin, pikkujouluihin kuin…

  • © Suomen Juhlat.fi 2024