Kostea torttu miellyttää eniten - Voittajatorttu kiilasi kärkeen suoraan puskista

“Harvoin sitä on noin montaa torttua rivissä maisteltavana!”

Vuoden mehevimmän tortun titteli oli haussa, kun asiantunteva Juhlat.fi:n raati kokoontui vertailemaan juhlakauden mehukkaimpia torttuja.

 

Lähdimme torttujahtiin Helsingin keskustaan ja matkaan tarttui monta ulkonäöllisesti toisistaan eroavaa, mutta sisällöltään eritavoin tyydyttävää ja yllättävää torttua.

Torttutarjonta oli erityisen runsas ja torttuja saatiin saaliiksi joukko vaihtelevan hintaisia, kokoisia sekä hyvin ja vähemmän hyvin säilyneitä. Kuten olettaa saattaa,  edukseen erottuvaa valioyksilöä oli vaikea löytää laajan tarjontakirjon seasta.

 

Testi toteutettiin sokkotestinä ja raadille paljastettiin tuotteiden valmistajat ja tuotemerkit vasta maistelun jälkeen. Kriteereinä arvioinnissa oli torttujen ulkonäkö, maku ja suutuntuma sekä kosteus, joita rankattiin mehevyysasteikolla 1-5.  Asteikon ykkönen jätti raatiin runsaasti toivomisen varaa, ollen vähiten tyydyttävä  ja vitonen taas raadin makua ja toiveita eniten tyydyttävä. Vuotuinen torttutasting alkoi hyvinkin hilpeissä ja tirskahtelevissa tunnelmissa.

“Toi yks on saanut kyllä kyytiä viikonloppuna!”

“Kyllä meillä on näköjään aikas erilaiset preferenssit torttujen suhteen!”

 

Moni torttu oli päältä houkuttelevan kaunis, mutta sisältö ja mehevyys ratkaisivat loppujen lopuksi. Mikään tortuista ei kuitenkaan saanut raadilta täyttä viittä pistettä kaikilta osa-alueiltaan. Voittaja oli raadin mielestä kostea, mehukas, tasapainoinen ja hyvärakenteinen. Voittajaksi valikoitui Leipomo-konditoria Backersin torttu. Jälkeenpäin selvisi, että tämä torttu oli pitkälti valmistettu luomuraaka-aineista ja sen kyllä tässä tortussa maistoi!

Raatia miellytti myös Kakkukeisarin ja Uudenmaan herkun valmistamat tortut. Torttutestin hännille jäivät asiantuntijaraadin tiukassa seulassa tortut, jotka olivat jo lähtökohtaisesti joko aivan liian märkiä tai toisessa ääripäässä rutikuivia. Moni tortuista sai raadilta myös kritiikkiä Runebergin tortun ominaismaun puuttumisesta, liian makeasta ja halvanoloisesta hillosta sekä ei-houkuttelevasta ulkonäöstään.


IMG_1229

Testissä olleet tortut ylärivistä lähtien vasemmalta oikealle:

  1. Sinuhe,  2. Fazer Leipomot,  3. Primula 4. Perheleipuri Rosten, 5. Lidl Deluxe, 6. Uudenmaan herkku, 7. Ekberg,  8. Kakkukeisari, 9. Rönttösrouva, 10. Backers

 

 Raadin antamat arviot kielen mennessään vievistä ja maistuvimmasta tortuista vähiten tyydyttävimpään:

  1. Backers, Tammisaari

Hinta ja hankintapaikka: 2,60 € (27,65 € / kg), Kaartin kotikauppa

Ulkonäkö: 4

Kosteus: 4,4

Maku: 4,1

Kokonaispisteet: 12,5

Kannatti jaksaa maistaa kaikki kymmenen torttua loppun asti! Testiryhmän mietteet lopulta voiton vieneestä tortusta olivat yksimieliset. Tämä torttu miellytti kaikkia: “Pullea, mehevän muhkea ja runsas, melko vähän päällisiä, tuoksu aromikkaan hyvä! Antelias ja  kostea! Oi, hyväää!! Hmmmm!!! Tää on hyvää!! Runebergintortun ei ehkä kuuluisi olla näin kostea, mut tää on kyllä tosi hyvä!!”

 

  1. Uudenmaan herkku, Kerava

Hinta ja hankintapaikka: 1,95 € (27,10€ / kg), Kaartin kotikauppa

Ulkonäkö: 1,3

Kosteus: 4,8

Maku: 4,6

Kokonaispisteet: 10,7

Torttu oli kotikutoisen, pienen ja littanan näköinen. Tortun kotoisuus olikin sitä maistettaessa sen vahvuus: “Tää on tosi matala! Tää saa mun sympatiapisteet, kun tältä näyttäisi 7. -luokkalaisten tekoset. Hillo on hyvännäköinen,  aito ja syvän värinen! Joulukakun makuinen. Ulkonäkö petti kyllä kokonaan! Kosteus kohdillaan – ei teollinen. Aluspaperi hellyyttävä. Hyvän makuinen! Neilikkainen, mausteinen. Kosteus äärettömän hyvä. Ei liian märkä, vaan sopivan kostea ja suussa sulava!”

 

  1. Kakkukeisari, Helsinki

Hinta: 2,50€ (22,70€ / kg), Kamppi Keskus, Kakkukeisarin kahvila

Ulkonäkö: 4,6

Kosteus: 3

Maku: 3

Kokonaispisteet: 10,6

Tämä testitorttu oli kaunis, runsaan hilloinen ja kostean oloinen. Ulkoisesti melko houkutteleva torttu!: “Tässä maistuu punssi! Painavan ja tiiviin oloinen. Hillo halvan oloinen ja liian makea. Rouheinen. Joka suupala erilainen – ei kovin tasainen rakenne.“ Asiantuntijaraati jäi  hämmentyneeseen olotilaan.

 

  1. Ekberg, Helsinki

Hinta ja hankintapaikka: 4,70 € (36,15€ / kg) Ekbergin Kahvila

Ulkonäkö: 4,7

Kosteus: 2,2

Maku: 3,3

Kokonaispisteet: 10,2

Tämä torttu oli päältä kaunis – suuri, tumma ja uljas! Kaunokainen suorastaan viekoitteli raatia maistamaan ja se oli selvä ennakkosuosikki ulkonäköpisteiden perusteella. Suuri torttu, jossa hyvät päälliset. Sisältö kuitenkin yllätti raadin: “Kova leikata, yllättävän kuiva. Lievästi mauton. Hedelmäinen maku. Ulkonäkö petti. Ei pahaa, kyllä sitä syö. Rakenne kitalakeen jäävä. Sitkeä. Ulkoreunalta kuiva mutta pohjalta kostea.”

 

  1. Sinuhe, Lahti

Hinta ja hankintapaikka: 2,30 € (24,20 € / kg), K-Supermarket Kamppi

Ulkonäkö: 3,5

Kosteus: 3

Maku: 3,1

Kokonaispisteet: 9,6

 Tässä tortussa oli muista poiketen vaaleanpunainen sokerikuorrute, mutta muilta osin se oli hyvinkin perinteinen: “Tää on kovaa. Mehevän tanakka. Sitkeen oloinen. Karvasmanteli puuttuu. Keskivertotorttu. Ei erotu edukseen. Perussettii. Tavistorttu. Ihan laadukas vadelmahillo.”

 

  1. Fazer Leipomot, Helsinki

Hinta ja hankintapaikka: 2,50 € (23,60€ / kg), K-Supermarket Kamppi

Ulkonäkö: 2,6

Kosteus: 3,6

Maku: 2,7

Kokonaispisteet: 8,9

Tämä torttu oli kostea ja siinä oli mukava suutuntuma, mutta runebergintortulle ominainen maku jäi puuttumaan: “Tuntuu kostealta käteen. Aika isoja mantelisattumia. Vaalea taikina. Kosteus viipyvä. Liian makea ja teollinen hillo. Ei tyypillistä runebergintortun makua. Pullamainen.”

 

  1. Primula, Järvenpää

Hinta ja hankintapaikka: 2,20 € (24,45 € / kg), K-Supermarket Kamppi

Ulkonäkö: 2,9

Kosteus: 3

Maku: 2,2

Kokonaispisteet: 8,1

Torttu vaikutti jo päällisinkin puolin hyvin mehevältä. Tämä ei erityisemmin ollut kosteuden suhteen vaativan raadin mieleen: “Onpa tahmea torttu! Huh, maistuupas alkoholille -torttutuiteri! Täähän lilluu rommissa -halleluja! Onks tää hillo kirsikkaa? Liian kostea, vai voiko sellaista ollakaan?”

 

  1. Perheleipuri Rosten, Turku

Hinta: 1,95 €, (16,95 € / kg) K-Supermarket Kamppi

Ulkonäkö: 1,9

Kosteus: 3,2

Maku: 2

Kokonaispisteet: 7,1

Tässä tortussa oli kyllä kokoa, mutta se ei houkutellut kuivan ja kiillottoman ulkonäkönsä takia maistajia: “Kauheet ennakkoasenteet näkönsä puolesta! Annetaan kuitenkin torttuparalle mahdollisuus! Rakenne näyttää tiiviltä. Maistuu maustekakulta,  ei oikein runebergintortulta ollenkaan. Taikinainen. Epätasainen kosteuden suhteen, ulkoreuna kuiva, pohja kostea. Sokerikuorrutus maistuu sulatetuille nonparelleille. Suttuinen torttu”

 

  1. Rönttösrouva, Helsinki

Hinta ja hankintapaikka: 2,60 € (25,00 € / kg) Kaartin kotikauppa

Ulkonäkö: 2,6

Kosteus: 2,5

Maku: 1,5

Kokonaispisteet: 6,6

Tämä torttu oli vaalea ja muhkeahilloinen. Rönttösrouvan torttu näytti myös saaneen kyytiä jo ennen testiryhmää, sokerikuorrute oli kärsinyt ja hillopinta halki. “Miten tää näyttää ulkopuolelta näin kostealta, mutta sisältä on ihan kuiva – kattokaa?! Murokakun oloinen. Liian blondi. Mikäs hillo tää oikein on? Puuttuu runebergintortun tunnuspiirteet. Jos tarjoaisi tätä ulkomaalaiselle, niin antaisi väärän kuvan tortusta. Mitäänsanomaton.“

 

  1. Lidl Deluxe, Vantaa

Hinta: 1,50 € (13,05 € / kg), Kampin myymälä

Ulkonäkö: 1,6

Kosteus: 1,3

Maku: 0,9

Kokonaispisteet: 3,8

Tästä tortusta oli luksus kaukana, ei edellisen tapaan hivellyt raadin silmiä, eikä torttu lopulta sisällöltäkään kovin mehukas ollut: “Kylläpäs näyttää kuivalle! Ylhäältä kuiva ja alhaalta kostea. Täs on joku ihan kumma maku. Täähän näyttää ihan siltä, että parhaat päivät on menneet – täähän näyttää ihan vihreältä sisältäkin! Ei kivaa kiiltoa hillossa. Tässä maistuu myös alkoholi, mut silleen kuivana. Kun on juonut konjakkiöverit, niin tältä varmaan maistuisi aamulla suussa.”

 

Tortturaati totesi, että tarjontaa on yllättävänkin paljon ja ainut tapa löytää oma suosikki on kokeilemalla, millainen torttu sopii juuri omaan suuhun parhaiten. Maistiaisten jälkeen olo oli huojentunut. Makeanähkyisissä tunnelmissa mieli oli avartunut, jokainen raadin jäsen oli löytänyt suosikkinsa.

 

Runebergin päivää vietetään helmikuun 5. päivä. Runebergintorttu on mantelilla ja arrakkipunssilla tai rommilla maustettu lieriön muotoinen leivonnainen. Sen päällä on tavallisesti vadelmahilloa sokerikuorruterenkaan ympäröimänä. Leivos on saanut nimensä Suomen kansallisrunoilijan Johan Ludvig Runebergin mukaan. Usein kuullun käsityksen mukaan runebergintortun kehitti 1850-luvulla J.L.. Runebergin vaimo Fredrika Runeberg.

 

 

IMG_1235“Voikohan tän jälkeen ajaa autoa?!”

Edellinen artikkeli

5 aikakapseli-ideaa

5 aikakapseli-ideaa

Blogissamme esittelyssä 5 ihastuttavaa aikakapseli-ideaa häihin. Mikä on sinun suosikkisi?… Lue koko artikkeli

Seuraava artikkeli

Illallinen mielitietylle - menuideoita ystävänpäiväksi

Illallinen mielitietylle - menuideoita ystävänpäiväksi

Keräsimme yhteen ihania menuideoita ystävänpäivälle. Tutustu menuehdotuksiin ja loihdin reseptiikan mukainen herkkukattaus!… Lue koko artikkeli

Uusimmat kirjoitukset

11 x Parhaat juhlatilat Tampere

Yhteistyössä: Venuu.fi Juhlat Tampereella tulossa, mutta juhlatila vielä uupuu? Eipä hätää! Keräsimme Venuulla yhteen Mansen upeimmat, kuumimmat ja ikimuistoisimmat…

Vietä upeat juhlat kauniissa Villa Furuvikin huvilassa

Helsingin Laajasalon Jollaksessa sijaitsevassa Furuvikin huvilassa voi juhlia ympäri vuoden kauniissa puitteissa. Huvila soveltuu noin 50-90 hlön tilaisuuksiin. Kun avarat…

Parhaat pikkujoulutilat x 10

Etsitkö sopivaa juhlatilaa pikkujouluihin? Tässä kymmenen juhlatilaa, jotka sopivat pikkujouluihin kuin joulutähti kuusen latvaan. Selaa eteenpäin ja löydä…
17. syyskuu 2019 10.04

Parhaat saunat Helsingissä x 10

Parhaat saunat Helsingissä x 10   Etsitkö vuokrattavaa saunatilaa Helsingistä? Tästä listasta löydät Helsingin parhaat saunat, jotka sopivat…

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä   Helsingistä löytyy monia edullisia juhlatiloja niin valmistujaisiin, syntymäpäiväjuhliin, häihin, perhejuhliin, pikkujouluihin kuin…

Helsingin upeimmat häätilat x 20

Kokosimme yhteen Helsingin upeimmat ja uniikeimmat häätilat! Näissä tiloissa järjestät niin vihkitilaisuuden, hääjuhlat kuin hääilllallisenkin. Hääpaikkoja on…

Uniikki juhlatila Helsingissä x 20

Miltä kuulostaisivat juhlat taidegalleriassa, urbaanissa loftissa tai rahtilaivan ruumassa? Löydät tästä listasta Helsingin upeimmat ja uniikeimmat juhlatilat,…

Näin teet juhlallesi oman sivun Juhlat.fi:ssä

Ohjelma, kartat, budjetti, lahjalista, kutsut... Juhlat.fi:n juhlasuunnittelutyökalulla teet suurten juhlien järjestämisestä sujuvaa ja pienemmät bileet onnistuvat melkein itsestään! Olit sitten…

Ruokarekka juhliin - miten homma toimii?

Etsitkö omaperäistä, hauskaa ja ketterää catering-vaihtoehtoa? Meiltä kysytään usein, mitä pitäisi tehdä, jos mielessä on tilata…

Skumppatorni, luonnollinen kakku ja bestwoman - oletko jo bongannut nämä kesän häätrendit?

Rakkauden kesä jatkuu pitkälle syksyyn. Tämänkin vuoden sulhot ja morsiamet ovat valmistelleet juhlista oman näköisensä. Minkälaisia ovat olleet tämän…

  • © Suomen Juhlat.fi 2024