Halloween

Irlantilaisten kautta Yhdysvaltoihin kulkeutunutta Halloweenia juhlitaan yhä useammin myös meillä Suomessa. Halloween on lyhennys sanoista “All Hallows’ Eve”, joka tarkoittaa pyhäinpäivän aattoa ja juhlaa juhlitaan anglosaksisissa maissa pyhäinpäivän aattona, lokakuun viimeisenä päivänä.

Suomessa Halloweenin vietolla ei ole virallista juhlapäivää, mutta sitä vietetään usein pyhäinpäivän viikonloppuna. Halloweenin vietolle ei ole vielä juurtunut tiettyjä perinteitä; perinteinen amerikkalaistyylinen ovelta ovelta kiertäminen “Karkki vai kepponen” ei ole Suomessa vielä kovinkaan suosittua ja yleensä meillä juhlitaankin Halloweenia esimerkiksi hauskojen naamiaisjuhlien muodossa, niin aikuisten kuin lasten kesken.

 

shutterstock_221811481

Halloweenin tunnetuin symboli on oranssinen kurpitsalyhty, “Jack O’Lantern”. Kurpitsalyhty on näyttävä koriste ja tätä kurpitsaa voi myös hyödyntää erinomaisesti ruoanlaitossa. Kokeile tehdä koverretusta kurpitsan sisuksesta vaikkapa perinteistä amerikkalaista kurpitsapiirasta tai täyteläistä kurpitsakeittoa. Hyvä vinkki on käyttää kurpitsan koverruksessa apuna jäätelöpallokauhaa. Paahdetut kurpitsansiemenet voi hyödyntää erilaisissa salaateissa ja sämpylöissä, siemenet ovat myös maukkaita naposteltavia ihan sellaisenaan.

Halloween juhlien koristeluun ja somistukseen ei tarvitse käyttää suuria summia rahaa. Käytä somisteissa juhlaan sopivia teemavärejä, kuten mustaa, oranssia, violettia, valkoista, punaista ja harmaata. Näyttävät, mutta edulliset koristeet teet helposti esimerkiksi villalangasta, vanusta tai mustasta kartongista. Tee harmaasta, valkoisesta tai mustasta villalangasta hämähäkin seittejä ja lisää hieman vanua mukaan. Mustasta kartongista voi leikata lepakoita tai hämähäkkejä, jotka voit ripustaa siimalla roikkumaan. Kaupoista saa parilla eurolla pussin pieniä muovisia hämähäkkejä, joilla voi koristella ovenpielet, tarjottavat tai boolin. Lisää pieniä muovisia leikkihämähäkkejä jääpalamuotteihin tai käytä kumista kertakäyttöhanskaa jääpalamuottina.

Koristeissa vain mielikuvitus on rajana, löydät varmasti kaapistasi materiaaleja, joita voit hyödyntää koristelussa. Esimerkiksi vanhasta riekaleisesta lakanasta saat teemaan sopivan pöytäliinan tai voit värjätä sen kangasväreillä mustaksi. Karmiva tunnelma luodaan helposti himmentämällä valoja, laittamalla verhot kiinni ja sytyttämällä kynttilöitä ympäri tilaa. Turvallisempi valaistus syntyy ledkynttilöillä tai lyhdyillä. Levitä valkoisia ja tummia lakanoita huonekalujen päälle ja laita taustalle soimaan karmivaa musiikkia. Saat lakanoista erityisen karmivia koristamalla ne “veritahroilla”, eli värjäämällä lakanoihin punaisella kangasvärillä esimerkiksi valuvia käden jälkiä.

 

shutterstock_208727320

Keskity Halloween-tarjottavissa teemaväreihin ja erityisesti esillelaittoon ja koristeluun. Maukkaat muffinssit muuttuvat juhlateeman mukaiseksi esimerkiksi oranssin kuorrutteen ja hämähäkki koristeiden avulla. Käytä tarjottavien värjäämisessä elintarvikevärejä, tai luonnollisempia aineita, kuten eri marjojen mehuja. Käytä somistuksessa apuna esimerkiksi lasten leluja; kuminen käärme näyttää kammottavalta boolikulhon pohjalla tai kakun ympärillä.

Keksitaikinasta saat helposti muotoilemalla sormien muotoisia keksejä, jotka paiston jälkeen voi dipata hilloon, mantelista saa oivan kynnen. Voit myös värjätä keksitaikinan vihreällä elintarvikevärillä, jolloin keksit voivat esittää hirviön sormia. Tuunaa lasten suosimat nakit käärimällä ne voitaikina suikaleilla muumioiksi tai tuunaa nakit verisiksi sormiksi mantelilastujen ja ketsupin avulla. Jälkkärinä voit tarjoilla huhuilevia marenkihaamuja. Paista pieniä marenkikekoja ja tee  niille suklaasilmät.

Muista ottaa koristeluissa ja tarjottavissa huomioon vieraiden iät ja herkkyydet. Muuten nimittäin saattaa käydä niin, että tarjottavat näyttävät niin ällöttäviltä, ettei kukaan halua syödä tarjottavia tai edes koskea niihin. Nuorimmat lapset saattavat jopa aidosti pelastyä turhan hurjia pöydänantimia.

Teemanmukaisten tarjoilujen ja koristeiden lisäksi voit panostaa juhlan mukaiseen ohjelmaan ja musiikkiin luodaksesi yhtenäisen kokonaisuuden. Ohjelmaan ja myös musiikkiin vaikuttaa totta kai vahvasti se, onko kyseessä lasten vai aikuisten juhlat, vai osallistutaanko juhliin kenties koko perheen voimin. Aikuisten juhlissa voidaan kuunnella heviä, Thrilleriä ja netistä löytyviä valmiita Halloween-soittolistoja. Jos uskallat, voit kuunnella kemuissa jotain todella karmivaa, kuten esimerkiksi kauhuelokuvien musiikkia. Lapsille löytyy myös omia soittolistoja ja levyjä. Tosin aikuisten juhlien musiikki on varmasti myös vanhempien lasten mieleen, ainakin näin Halloweeninä. Musiikki toimii hyvin taustalla ohjelman ja ruokailun ajan.

Mukavaa ohjelmaa lapsille Halloween-juhlaan ovat esimerksi kummitushippa, piiloleikki, asukilpailu, omenoiden pyydystäminen vesisaavista, selvännäkijä, kummitustarinat ja kauhupolku. Kummitushipasta pelottavan tekee se, että kiinniottaja on jokin juhlaan yllättäen saapunut karmiva kummitus, noita tai hirviö. Piiloleikistä pelottavan tekee se, että lapsien yllätykseksi piiloista heitä etsiikin pelottavasti pukeutunut aikuinen, jota lapset eivät ole aiemmin nähneet. Ennustuksia tekevä selvännäkijä voi olla esimerkiksi henkiä karkottava noita, jolla on kyky lukea kädestä. Selvännäkijälle voidaan etukäteen paljastaa jokaisesta lapsesta jotain hupsua ja näitä tarinoita sisältävillä ennustuksilla keventää tunnelmaa. Noita voi myös kertoa lapsille kauhutarinoita, joista hänellä riittää kokemusta. Kauhupolku voidaan rakentaa ulos tai pitää sisällä. Tunnelman rakentamiseksi matkan varrelle riittää hyvin vaikkapa hurjan varjon luominen, hämähäkin seitin läpi kulkeminen, kummittelu ja kauhujen liemen juominen. Polun päässä lapsia odottaa Jenkkien tapaan kasa karkkia ja muita herkkuja.

Aikuisten juhlissa toimii hyvin murhamysteeri, selvännäkijä tai vaikkapa silmämurhaaja. Murhamysteerissä jokaiselle jaetaan rooli ja näitä rooleja arvuutellaan, jotta lopulta osattaisiin selvittää kuka joukosta on murhaaja. Selvännäkijän voi toteuttaa samaan tapaan kuin lapsillekin, silmämurhaaja taasen on jokaiselle tuttu klassikkoleikki, jossa joukossa liikkuva murhaaja murhaa uhrinsa salaisella silmäniskulla. Ohjelmaa ei ole välttämätöntä keksiä valmiiksi ollenkaan, sillä monesti jo itse teema ja teeman mukaiset tarjoilut ja koristeet saavat vieraat innostumaan niin ettei juhlista varmasti tule tylsät!

Halloween on kaikessa karmivuudessaan erittäin hauska ja viihdyttävä juhla! Juhlitpa sitä sitten aikuisten kesken tai yhdessä lasten kanssa, ovat mahdollisuudet juuri teidän porukan näköisen juhlan luontiin lähes rajattomat. Näyttävienkään Halloween-juhlien järjestäminen ei vaadi suurta budjettia, hieman vain mielikuvitusta. Mitkä ovat sinun suosikki-ideasi Halloweenin viettoon?

Edellinen artikkeli

Rapujuhlat

Rapujuhlat

Rapujuhlat ovat herkullinen ja hauska perinne! Järjestä tänä vuonna ystävien kesken maistuvat ja kuuluvat rapujuhlat. Lue koko artikkeli

Seuraava artikkeli

Kuinka tehdä kurpitsalyhty

Kuinka tehdä kurpitsalyhty

Katso blogistamme yksinkertaiset ohjeet, kuinka tehdään perinteinen Halloween-kurpitsalyhty!… Lue koko artikkeli

Uusimmat kirjoitukset

Viisi hauskaa aktiviteettia pienen lapsen syntymäpäiväjuhliin

Askartelupaja Askartelupaja on loistava tapa viihdyttää pieniä lapsia syntymäpäiväjuhlissa. Se tarjoaa heille mahdollisuuden käyttää mielikuvitustaan ja luovuuttaan samalla, kun he…

Askarteluideat halloween-juhlien koristeluun

Luova kurpitsan kaiverrus Kurpitsan kaiverrus on klassinen Halloween-askartelu, joka tuo juhliin perinteistä tunnelmaa. Voit valita perinteisen pelottavan ilmeen tai…
22. elokuu 2024 07.04 Ideat Teemajuhlat

Parhaat puvut halloween-juhliin

Klassiset Halloween-puvut Kun mietit parhaita pukuja Halloween-juhliin, klassiset vaihtoehdot ovat aina varma valinta. Noidat, vampyyrit ja zombit ovat olleet…
22. elokuu 2024 07.04 Teemajuhlat

Ruokavinkit halloween-juhlien tarjoiluihin

Pelottavat ja herkulliset alkupalat Halloween-juhlien alkupalat voivat olla sekä pelottavia että herkullisia. Voit aloittaa juhlat tarjoamalla esimerkiksi “verisiä” cocktail-lihapullia,…

Formula-fanin teemasyntymäpäivien vinkit

Teemasyntymäpäivien suunnittelu Formula-fanin teemasyntymäpäivien suunnittelu alkaa hyvissä ajoin. Ensimmäinen askel on valita sopiva päivä ja paikka juhlia varten.

Super-Mario teemaisten syntymäpäivien suunnitteluvinkit

Teemaan sopiva koristelu Super-Mario teemaisten syntymäpäivien suunnittelussa koristelu on avainasemassa. Aloita valitsemalla värimaailma, joka heijastaa pelin tunnelmaa. Punainen, sininen ja…
22. heinäkuu 2024 07.04 Lasten synttärit Teemajuhlat

Laji-ideoita leikkimielisiin olympialaisiin

Hauskat ja helposti toteutettavat lajit Leikkimieliset olympialaiset ovat loistava tapa tuoda ihmiset yhteen ja pitää hauskaa. Yksi tärkeimmistä asioista on…

Nuoren jääkiekkofanin teemajuhliin koristelu- ja tarjoiluvinkit

Teemaan sopivat koristeet Nuoren jääkiekkofanin teemajuhliin koristeet ovat avainasemassa luomaan oikeanlaista tunnelmaa. Aloita valitsemalla juhlatilan värit suosikkijoukkueen mukaan. Esimerkiksi, jos…

Jalkapalloilijan urheilujuhlat - teemasyntymäpäivien suunnittelu

Teemajuhlien suunnittelun aloitus Jalkapalloilijan syntymäpäiväjuhlat ovat loistava tilaisuus yhdistää urheilun ilo ja juhlan riemu. Ensimmäinen askel onnistuneiden teemajuhlien suunnittelussa on…
22. heinäkuu 2024 07.04 Lasten synttärit Teemajuhlat

Ylelliset prinsessajuhlat kaikille pikkuprinsessoille

Suunnittele täydellinen teema Ensimmäinen askel ylellisten prinsessajuhlien järjestämisessä on valita täydellinen teema. Teema voi perustua suosittuun prinsessaan, kuten Tuhkimo, Lumikki…

  • © Suomen Juhlat.fi 2024