Minkälainen koru lahjaksi?

Minkälaiset trendit näkyvät tämän juhlakauden koruissa? Sopiiko koru lahjaksi ystävälle tai lapselle?  Haastattelimme Koruliike Romeo & Julian Anni Hynnistä, joka neuvoo ottamaan ostoksille mukaan kuvan lahjan saajasta.

Koru aina henkilökohtainen lahja. Sen on sovittava saajansa tyyliin ja luonteeseen. Perinteisesti koru annetaan läheiselle ja rakkaalle, eli ihmiselle, jonka tunnet perinpohjin. Joskus lahjalla voi kuitenkin rohkaista vaikkapa ystävää etsimään uusia värejä ja tyylejä. “Onnistuessaan tällainen lahja tuo iloa ja voimaa tilanteisiin, joissa saaja sitä käyttää”, rohkaisee korukauppias Anni Hynninen.

Kuva: Kaboompics
Kuva: Kaboompics

Oikeaa tyyliä voi etsiä näyttämällä kuvan lahjan saajasta

Lahjan saajan ikä ja sukupuoli vaikuttavat luonnollisesti silloin, kun ostetaan koru lahjaksi. “Näiden lisäksi pääsee aikavarmasti napakymppiin kun ottaa huomioon muutamat seikat”, Hynninen sanoo. “Korulahjaa ostaessa kannattaa miettiä minkä tyylisiä koruja saaja yleensä käyttää. Tyyliä ei kuitenkaan tarvitse kopioida, vaan lahjanhan usein toivotaan olevan uusi ja ihana, kenties hieman yllättävä.”

Tyyliä miettiessä voi pohtia sitäkin, minkälaisista vaatteista lahjansaaja pitää. Onko hän selkeiden leikkausten ja luonnonmateriaalien ystävä, romanttisten tai boheemien yksityiskohtien rakastaja vai “Marimekko”-tyyppiä? “Monesti putiikilla saatetaan myös näyttää kuvaa lahjansaajasta. Se helpottaa myös myyjän työtä ja yhdessä asiakkaan kanssa löydetäänkin loistavia lahjaideoita!”

Tärkeä asia on myös korun tyyppi. Käyttääkö lahjansaaja ainoastaan vaikkapa korvakoruja, kaulakoruja tai sormuksia? “Jotkut meistä ovat kaikkiruokaisia, mutta monilla on omat lempparit ja ollaan jo voiton puolella jos valitaan lahjansaajan lempikorutyyppi.”

Lahjaksi ei kannata antaa voimakasta sanomaa kantavia koruja, jos ei ole täysin varma lahjan saajan mieltymyksistä. Jos sanoma on väärä, se voi jopa loukata saajaansa. Jos taas lahjan saaja on allerginen, kannattaa selvittää etukäteen myös se, ettei koru sisällä allergisoivia metalleja.

korusetti, lapset
Kuva: Koruliike Romeo & Julia
juhlakorvakorut, roikkuvat pisaramaiset
Kuva: Koruliike Romeo & Julia

 

Koru lahjaksi myös lapselle

Korulahjan antamista ei kannata pelätä, vaikka lahja onkin henkilökohtainen. “Koru on ihana asia ja käytössä muistuttaa antajastaan ja tuo hyvän mielen”, sanoo Anni Hynninen.

Arvokkaammat korut ovat yhä edelleen perinteinen valinta esimerkiksi huomenlahjaksi tai rippi- tai valmistumislahjaksi. Edullisempia koruja sen sijaan annetaan lahjaksi ystävien kesken jouluna ja syntymäpäivinä.

Hynninen muistuttaa, että koru ilahduttaa myös kummilasta tai lastenlapsia.

“Yksi suosittu lahjaidea kastejuhlaan on kaunis soittorasia, joka annetaan uudelle pienokaiselle ja sinne sitten vuosittain sujautetaan jotain pientä. Lahjasta on iloa monella tavalla ja se helpottaa myös lahjojen ostamisen ongelmia moneksi vuodeksi eteenpäin.”

Hynninen kertoo, että monesti lapset ihastuvat värikkäisiin koruihin. Ne ovatkin aika varma valinta lahjaa mietittäessä. Koru opettaa myös vastuuta: “Lapsille ostetaan koruja jo alle kouluikäisenä ja se onkin hyvä tapa opettaa pienokaisille huolellisuutta ja tarkkaivaisuutta. Omasta korusta pidetään huolta eikä sitä hukata.”

Kuva: Koruliike Romeo & Julia
Kuva: Koruliike Romeo & Julia

Korutrendeissä riittää valinnanvaraa

Korutrendeissä on tänä vuonna upeasti valinnanvaraa minimalistisista koruista todella näyttäviin statement-koruihin, Hynninen kertoo. 1990-luvulta tutut kaulaan kiedottavat eri “choker”-korut näkyvät taas katukuvassa, ja tuo trendi on ehkä vasta saapumassa suuremman yleisön tietoisuuteen.

“Näkyvissä on geometrisia muotoja, luonnonkiviä ja tupsuja, mutta myös ihanan herkkiä elementtejä. Korut joissa on voimaatuovia sanoja ovat myös hyvin muodikkaita. Pikkujoulukauden alkaessa kaikki kimallus on myös aina suosiossa, ja pimeät yöt saavat harakan esille meissä jokaisessa. Kuka ei tahtoisi olla pikkujoulun kimmeltävin tähti?”

Kuva: Kaboompics
Kuva: Kaboompics

Artikkeliin liittyvät juhlamallit

20-luvun teemajuhlat

20-luvun teemajuhlat

Kohtalokkaita kaunottaria, pitkiä helminauhoja, hansikkaita, strutsinsulkia, kimallusta ja hapsuja, jotka keinuvat jazzin tahdissa. Järjestäisitkö vieraillesi näyttävät ja elegantit juhlat 20-luvun tyyliin?…
Tyylikkäät pikkujoulut

Tyylikkäät pikkujoulut

  Tyylikkäät pikkujoulut ovat vaihtoehtona teille, jotka haluatte nauttia hyvästä ruoasta ja tunnelmasta hillityn tyylikkäässä ympäristössä. Pöytiintarjoiltu illallinen, elegantti somistus ja harkittu ohjelma saavat vieraat…
Lasten reippailusynttärit

Lasten reippailusynttärit

Näillä synttäreillä liikutaan yhdessä ja pidetään hauskaa! Valitse hauska aktiviteetti, varaa hyvät retkieväät ja kerää kaverit kokoon. Lasten reippailusynttärit -juhlamallimme avulla saat suunniteltua ikimuistoiset reippailusynttärit,…
Talvihäät

Talvihäät

Tunnelmallisissa talvihäissä juhlatila ja sen pihapiiri valaistaan lukuisin kynttilöin, ulkotulin ja lumilyhdyin ja tarjolla on lämmittävää syötävää ja juotavaa.
Black and white -kolmekymppiset

Black and white -kolmekymppiset

Tyylikäs teema kolmekymppisille on New Yorkista Suomeen rantautunut “black and white”. Nuorekkaat ja menevät juhlat koostuvat laadukkaasta kuplivasta, persoonallisesta ohjelmasta, herkullisista tarjoiluista ja tietenkin tyylikkäistä…
Burleski - piilota ja paljasta!

Burleski - piilota ja paljasta!

  Viekoittelevia silmäyksiä, keimailevia kaunokaisia, pikkutuhmia komistuksia, varieteetaidetta, huumoria, tasseleita ja strutsinsulkia. Järjestäisitkö vieraillesi huumoripitoiset, näyttävät ja ikimuistoiset juhlat suuren maailman tyyliin?…

Juhlamestarit

Tässä blogissa juhlamestarit jakavat vinkkejä, huomiota ja näkökulmia juhlimisen maailmasta!

Kirjoittajat

Juhlamestari Anna
Juhlamestari Tea

Uusimmat kirjoitukset

11 x Parhaat juhlatilat Tampere

Yhteistyössä: Venuu.fi Juhlat Tampereella tulossa, mutta juhlatila vielä uupuu? Eipä hätää! Keräsimme Venuulla yhteen Mansen upeimmat, kuumimmat ja ikimuistoisimmat…

Vietä upeat juhlat kauniissa Villa Furuvikin huvilassa

Helsingin Laajasalon Jollaksessa sijaitsevassa Furuvikin huvilassa voi juhlia ympäri vuoden kauniissa puitteissa. Huvila soveltuu noin 50-90 hlön tilaisuuksiin. Kun avarat…

Parhaat pikkujoulutilat x 10

Etsitkö sopivaa juhlatilaa pikkujouluihin? Tässä kymmenen juhlatilaa, jotka sopivat pikkujouluihin kuin joulutähti kuusen latvaan. Selaa eteenpäin ja löydä…
17. syyskuu 2019 10.04

Parhaat saunat Helsingissä x 10

Parhaat saunat Helsingissä x 10   Etsitkö vuokrattavaa saunatilaa Helsingistä? Tästä listasta löydät Helsingin parhaat saunat, jotka sopivat…

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä   Helsingistä löytyy monia edullisia juhlatiloja niin valmistujaisiin, syntymäpäiväjuhliin, häihin, perhejuhliin, pikkujouluihin kuin…

  • © Suomen Juhlat.fi 2024