5 tapaa viettää isänpäivää

Isänpäivä saksalaiseen tyyliin

Markkinatemppu vai perinteinen kristillinen juhla – eri maat juhlivat isänpäivää eri tavoin. Mutta missä maassa lähdetään miesporukalla metsäretkelle oluen ja kinkun kera?

Katolinen Italia juhlii maaliskuussa

Italiassa isänpäivää juhlitaan roomalaiskatolisen perinteen mukaisesti 19. maaliskuuta. Tuolloin on keskiajalta asti vietetty Pyhän Joosefin päivää, Festa di San Giuseppea. Joosefin ansiot isänä liittyvät tietysti rooliin kristinuskon Jeesuksen kasvatti-isänä ja Neitsyt Marian puolisona. 1970-luvulle asti isänpäivä oli julkinen vapaapäivä, sittemmin sitä on vietetty arkisemmissa merkeissä.

Rusetti

Yhdysvalloissa lahjakauppa teki isänpäivän

Yhdysvalloissa isänpäivää ei vietetty katolisten yhteisöjen ulkopuolella ennen 1900-lukua. Uudenlainen perinne sai alkunsa, kun eräs paikallinen seurakunta Washingtonin osavaltiossa järjesti kesäisen juhlapäivän kuuden lapsen yksinhuoltajaisän kunniaksi. Päiväksi valikoitui kesäkuun kolmas sunnuntai, koska muut viikonloput olivat jo aikataulutettuja muille tapahtumille. Paikalliset isänpäiväjuhlat olivat sinnikkäiden tapahtumanjärjestäjien harteilla, eikä perinne ottanut laajemmin tulta alleen.

1930-luvulla erilaisten kuluttajatuotteiden markkinointi kehittyi ja samalla alettiin nähdä isänpäivän vietossa uusia mahdollisuuksia. Olihan äitienpäivän ympärillekin syntynyt lahjaperinteitä. Niin sana isänpäivästä alkoi levitä koko maahan. Vei kuitenkin vuosikymmeniä, ennen kuin perheenisille omistettu päivä kirjattiin kansalliseksi juhlapäiväksi vuonna 1972. Kesäkuun kolmas sunnuntai on tänäkin päivänä maailman suosituin päivä viettää isänpäivää.

Ranskassa isänpäivä mainosti kuulua sytkäriä

Tupakansytytinten valmistaja Flaminaire lanseerasi isänpäivän Ranskassa vuonna 1950. Slogan “Nos papas nous l’ont dit, pour la fête des pères, ils désirent tous un Flaminaire” sanoi isien kertovan, että he haluavat isänpäiväksi Flaminaire-sytyttimen. Ei mennyt pitkään, kun isänpäivä virallistettiin vuonna 1952. Ranskassa on pitkä kansallinen perinne palkita ansioituneita isiä isänpäivänä, samoin kuin äitejä äitienpäivänä. Ranska juhlii Yhdystvaltojen tapaan isänpäivää kesäkuussa.

Saksassa tehdään miesten vaellusretki

Saksan isänpäiväperinne poikkeaa muusta maailmasta. Oikeastaan kyse on miestenpäivästä, Männertagista tai Herrentagista. Sitä juhlitaan helatorstaina kesän korvalla. Vanhaan helatorstain perinteeseen kuului kylän miesten kuljettaminen puuvankkureilla torille. Pormestari antoi palkinnon, yleensä ison kinkkupalan, miehelle, jolla oli eniten lapsia. Tänä päivänä miesporukat lähtevät oluella, viinillä ja paikallisilla herkuilla lastattujen vankkureiden kanssa vaellukselle, minkä lieveilmiönä muun muassa alkoholiin liittyviä liikenneonnettomuuksia tapahtuu normaalia enemmän. Herrojen omalla päivällä on pitkät perinteet etenkin Itä-Saksassa.

Päiväkodissa askarreltu kortti sulattaa suomalaisen isän sydämen

Suomessa isänpäivä on ollut vakiintunut liputuspäivä vuodesta 1987. Isänpäivä livahti kalentereihin jo 1970-luvulla, mutta sen virallisestamisessa kului vielä hetki. Muiden Pohjoismaiden tavoin sitä vietetään marraskuun toisena sunnuntaina, eli puoli vuotta äitienpäivästä. Joulusesonkia edeltävää hiljaista ajankohtaa ehdottivat – täälläkin – kauppiaat. Vuosien aikana isänpäivästä on kuitenkin muodostunut monelle lämmin ja mukava perinne, ja hyvä syy vierailla sukulaisten luona. Isänpäivään kuuluvat Suomessa ehdottomasti päiväkodissa ja koulussa askarrellut isänpäiväkortit, jotka ilahduttavat saajaa: oli hän sitten isä, isoisä tai muuten tärkeä isähahmo. Uusien perhemuotojen myötä myös isänpäivän perinteet uusiutuvat koko ajan.

Miten teillä vietetään isänpäivää?

Kuvat: Pexels

 

Artikkeliin liittyvät juhlamallit

Miesten mökkipolttarit

Miesten mökkipolttarit

  Mökkipolttareissa jätetään kaupungin hälinä taakse ja suunnataan juhlimaan luonnon ääreen. Näissä juhlissa sulhasen kuntoa koetellaan erilaisin ulkorastein, minkä  jälkeen nautitaan grilliruoasta ja istuskellaan nuotiolla.
Pikkujoulut saunalla

Pikkujoulut saunalla

  Pikkujoulut saunalla on loistava vaihtoehto, jos haluat nauttia hyvästä ruoasta ja ohjelmasta rennossa ympäristössä tutulla porukalla. Ole ajoissa liikkeellä, jotta saat haluamasi päivän varattua…
Saunailta

Saunailta

  Saunailta on mainio tapa juhlistaa mitä tahansa! Tilavassa edustussaunassa ja viihtyisässä oleskelutilassa illanvietto sujuu mukavasti isommallakin porukalla, ja kun ruoat ja  juomat ovat valmiiksi…
Havaiji-juhlat

Havaiji-juhlat

  Trooppiset Havaiji-juhlat sopivat kesäiselle rannalle tai vaikka piristysruiskeeksi keskelle talvea. Värikkäät leit, kaunis hulatanssi ja uskomattomat makuelämykset tekevät näistä juhlista unohtumattomat. Aloha!…

Juhlamestarit

Tässä blogissa juhlamestarit jakavat vinkkejä, huomiota ja näkökulmia juhlimisen maailmasta!

Kirjoittajat

Juhlamestari Anna
Juhlamestari Tea

Uusimmat kirjoitukset

11 x Parhaat juhlatilat Tampere

Yhteistyössä: Venuu.fi Juhlat Tampereella tulossa, mutta juhlatila vielä uupuu? Eipä hätää! Keräsimme Venuulla yhteen Mansen upeimmat, kuumimmat ja ikimuistoisimmat…

Vietä upeat juhlat kauniissa Villa Furuvikin huvilassa

Helsingin Laajasalon Jollaksessa sijaitsevassa Furuvikin huvilassa voi juhlia ympäri vuoden kauniissa puitteissa. Huvila soveltuu noin 50-90 hlön tilaisuuksiin. Kun avarat…

Parhaat pikkujoulutilat x 10

Etsitkö sopivaa juhlatilaa pikkujouluihin? Tässä kymmenen juhlatilaa, jotka sopivat pikkujouluihin kuin joulutähti kuusen latvaan. Selaa eteenpäin ja löydä…
17. syyskuu 2019 10.04

Parhaat saunat Helsingissä x 10

Parhaat saunat Helsingissä x 10   Etsitkö vuokrattavaa saunatilaa Helsingistä? Tästä listasta löydät Helsingin parhaat saunat, jotka sopivat…

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä   Helsingistä löytyy monia edullisia juhlatiloja niin valmistujaisiin, syntymäpäiväjuhliin, häihin, perhejuhliin, pikkujouluihin kuin…

  • © Suomen Juhlat.fi 2024