Rotinat!

Mietitkö, mitä lahjaksi vauvalle ja vauvan kotiin? Ovatko rotinat sinulle tuttu perinne?

 

Rotina on vanha karjalainen perinne. Rotinat tarkoittavat ruokalahjaa, joka annetaan vastasynnyttäneelle äidille vierailun yhteydessä. Perinteen mukaan äidille annetaan lahjana ravitsevaa ruokaa, joka eheyttää voimia synnytyksen jälkeen. Ennen vanhaan ruokalahja on sisältänyt esimerkiksi leipää tai pullaa, voita, lihaa, maitoa ja juustoa. Nämä on pakattu joko leivinlaudalle kankaan alle tai annettu korissa vastaanottajalle.

Nykypäivänä ruokalahja voi olla esimerkiksi itse tehty piirakka tai salaatti. Rotinat ovat mieltä lämmittävä osoitus välittämistä ja huolenpitoa. Rotinaperinne on paitsi erittäin ihastuttava ja käytännönläheinen tapa muistaa tuoretta äitiä, se on myös ekologista.

Moni perhe ei tarvitse tai halua materiaa kotinsa nurkkiin. Ruoka piristää kaikkia pöydänääreen käyviä ja lahjansaajaperhettä jopa usemman päivän ajan.

Jos et ennen tätä ollut tutustunut rotinaperinteeseen, ala nyt vaalimaan sitä! Älä kävele kyläillessä sisään kahta kättä heiluttaen ja käy siellä valmiiseen pöytään vaan tuo mukanasi eväskori ja tarjoudu itse laittamaan pöytä koreaksi. Ole sinä se vierailija, joka tuo vauvavierailulleen mukanaan herkkuja koko perheelle.

Mitä viedä rotinoiksi?

 

Rotinat voivat olla mitä vain! Vietpä sitten mukanasi suolaista tai makeaa, itse valmistettua tai valmiina hankittua syötävää, on perheen ilahtuminen taattu. Ota herkutteluhetken ajaksi vauva syliisi ja anna perheen nauttia tästä luksuksesta rauhassa.

Miten sinä olet muistanut vastasynnyttänyttä?

 

Lähteenä käytetty: Helsingin Sanomat

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Edellinen artikkeli

Kattaus kruunaa juhlan

Kattaus kruunaa juhlan

Kattaus kruunaa juhlan! Tutustu kattausohjeisiin niin onnistut esillepanossa ja kattauksessa omissa juhlissasi. Lue koko artikkeli

Seuraava artikkeli

Rapujuhlat

Rapujuhlat

Rapujuhlat ovat herkullinen ja hauska perinne! Järjestä tänä vuonna ystävien kesken maistuvat ja kuuluvat rapujuhlat. Lue koko artikkeli

Uusimmat kirjoitukset

Parhaat saunat Helsingissä x 10

Parhaat saunat Helsingissä x 10   Etsitkö vuokrattavaa saunatilaa Helsingistä? Tästä listasta löydät Helsingin parhaat saunat, jotka sopivat …

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä   Helsingistä löytyy monia edullisia juhlatiloja niin valmistujaisiin, syntymäpäiväjuhliin, häihin, perhejuhliin, pikkujouluihin kuin …

Helsingin upeimmat häätilat x 20

Kokosimme yhteen Helsingin upeimmat ja uniikeimmat häätilat! Näissä tiloissa järjestät niin vihkitilaisuuden, hääjuhlat kuin hääilllallisenkin. Hääpaikkoja on …

Uniikki juhlatila Helsingissä x 20

Miltä kuulostaisivat juhlat taidegalleriassa, urbaanissa loftissa tai rahtilaivan ruumassa? Löydät tästä listasta Helsingin upeimmat ja uniikeimmat juhlatilat, …

Näin teet juhlallesi oman sivun Juhlat.fi:ssä

Ohjelma, kartat, budjetti, lahjalista, kutsut... Juhlat.fi:n juhlasuunnittelutyökalulla teet suurten juhlien järjestämisestä sujuvaa ja pienemmät bileet onnistuvat melkein itsestään! Olit sitten …

  • © Suomen Juhlat.fi 2019
0
Send a message
Hei! Valitettavasti emme ole juuri nyt chatissa, mutta vastaanotamme silti viestejä mielellämme! Jätä meille viestisi, niin palaamme asiaan mahdollisimman pian!
Your name
* Email
* Describe your issue
Login Chat
Tässä voit esittää kysymyksesi Juhlat.fi tiimille.
Your name
* Email
We're online!