Rapujuhlat

Tiesitkö että rapukausi on yhä käynnissä? Vielä ehdit siis järjestää viihdyttävät rapujuhlat!

 

Suomessa rapukausi on käynnissä yli kolme kuukautta! Rapukausi alkaa 21.7. ja jatkuu aina lokakuun loppuun asti. Perinteisesti rapujuhlia vietetään eniten niillä alueilla, joista myös rapua suurimmaksi osaksi pyydetään eli pääasiassa Etelä-Suomessa. Rapujuhlien perinnehän on rantautunut Suomeen länsinaapuri Ruotsista, josta syystä rapujuhlien viettoa pidetäänkin lähinnä rannikolla asustavien ja suomenruotsalaisten kesteinä, mutta aivan syyttä!

Yksi syy siihen miksi railakkaat rapujuhlat eivät ole super suosittu perinne on rapujen korkea hinta. Ravut ovat kaupasta hankittuna hintavia, tosin kaupasta ne valmiina hankkimalla pääset itse helpoimmalla sillä tehtäväksesi jää vain rapujen esillelaitto ja nautiskelu. Edullisemmin rapuja pääsee nautiskelemaan mikäli ne pyytää itse tai valitsee pöytään tarjolle ulkomaisia pakasterapuja tuoreiden, kotimaisten sijaan. Päätit sitten tarjota kotimaista tai ulkomaista rapua, täplärapua tai jokirapua, on rapujen herkullisuus ja ruokailijoiden tyytyväisyys taattu. Mikäli et hanki rapuja kypsänä, älä säikähdä niiden valmistusta. Rapujen keittäminen ei ole hankalaa, sillä tarvitset vain suuren kattilan, keittovettä, nipun tilliä kukintoineen, sekä suolaa ja sokeria. Tärkeintä on, että lisäät ravut keittoveteen elävänä ja keität ne kypsäksi. Tämä vie noin 8-12 minuuttia rapujen koosta riippuen. Keittoaika lasketaan siitä, kun viimeisen ravun lisäämisen jälkeen vesi kiehuu taas runsaasti.

Miten rapuja sitten syödään?

 

Rapujen syöminen on kieltämättä sotkuista mutta oikea kuorimis- ja syöntitekniikka, sekä välineet helpottavat syömistä. Näistäkin huolimatta rapujen syöminen vaatii oman aikansa ja ripauksen kärsivällisyyttä. Mutta sehän juuri parasta onkin, että ruokapöydässä saa parhaimmillaan kulumaan useita tunteja! Keskity tarjoiluissa näyttäviin, tuoreisiin rapuihin tai valmista tämän lisäksi pöytään ruokaisampaakin syötävää, vaikkapa rapuskagenia, höyryävää keittoa tai mätitahnaa. Pääruoaksi sopii herkullinen lihapaisti sienikastikkeen ja uusien perunoiden kera.

Kun katat kestejä varten, kata pöytään ainakin juomavettä ja juomalasit, snapsilasit, alkupala ja katelautaset, rapusakset tai terävät veitset, yksi ylimääräinen syvä lautanen, sitruunaa, voita ja paahtoleipää. Ruokailusta siistimmän tekevät rapukauluri, servetit ja jokaisen ruokailijan käsien huuhtelua varten varattu pieni vati tai syvä lautasellinen sitruunavettä tai vaihtoehtoisesti kosteuspyyhkeet. Illan isännän tai emännän asun siistinä pitää teeman mukainen rapuessu.

Ruokailusta siistimpää ja mutkattomampaa tekee oikea ravun kuorimistekniikka. Tekniikan ei tosin tarvitse olla täydellinen, sillä tärkeintä on päästä nauttimaan herkullisista ravuista. Mikäli vinkit kuitenkin ovat tervetulleita, toimi seuraavan ohjeen mukaan:

  • Irrota sakset tyvestä ja poista saksen pienempi nivel.
  • Ime saksessa oleva mehu tyveen syntyneestä reiästä
  • Halkaise saksi rapuveitsen avulla ja irrota liha syötäväksi
  • Irrota selkäpanssari (hyvän otteen saa silmien takaa) ja kaavi panssarin sisällä oleva rapuvoi talteen, ime keskivartalosta maukas mehu
  • Väännä ravun pyrstö irti keskiruumiista: ota luja ote pyrstöstä ja toisella kädellä ravun yläruumiista, kierrä pyrstöä kunnes se irtoaa
  • Halkaise pyrstö alapuolelta rapuveitsen avulla (laita veitsi pyrstön ja lihan väliin, kierrä veistä), irrota liha ja poista siitä peräsuoli (pyrstön alapuolella melko pinnassa kulkeva mustahko juova).
  • Voitele paahtoleivän pala, ripottele päälle tilliä. Kokoa saksien ja pyrstön liha leivän päälle tai nauti ne sellaisenaan.

Seuraa rohkeasti kokeneempien ravunsyöjien esimerkkiä ja pyydä heiltä häpeilemättä apua, jos se on tarpeen.

Kuva: rapujuhlat.com
Kuva: rapujuhlat.com

Älä unohda juomalauluja!

 

Tulosta jo valimiiksi ruokapöytään muutaman perinteisesti rapujuhliin liitettävän juomalaulun sanat. Näin kukaan ei voi kieltäytyä laulamasta, sillä kaikki varmasti tietävät sanat! Tässä muutamia juomalauluja rapujuhlien viihteeksi:

 

Livet är härligt (sävel: Kasakkapartio)

Livet är härligt!
Tavarits, vårt liv är härligt!
Vi alla våra små bekymmer glömmer,
när vi har fått en tår på tanden,
SKÅL!

Tag dig en vodka!
Tavarits, en liten vodka!
Glasen till botten vi tillsammans tömmer.
Det kommer mera efter handen,
HEJ!

 

Helan går

Helan går sjung hoppfaderallanlallanlej
Helan går
sjung hoppfaderallanlallanlej.
Ock den som inte helan tar
han ej heller halvan får.
Helan går,
sjung hoppfaderallanlallanlej.

 

Tänään otetaan (sävel: Joulu on taas)

Tänään otetaan, tänään otetaan, helevetin paljon viinaa.
Huomenna on, huomenna on, helevetin kova krapula
I dag ska vi ta, i dag ska vi ta, helevete mycket brännvin.
I morgon ska vi ha, i morgon ska vi ha, helevete kova krapula.
Tänä vötame, tänä vötame kuradima palju viina. Homme meil on, homme meil on kuradima kova pohmakas.

 

Jänis istuis maassa

Jänis istuis maassa hörppien, hörppien.
Mikä sul on jänönen kun et enää hyppele. Hörppää pois, hörppää pois, hörppää pois.
Hörppää pois Sjung hopp faderallan lallan lej
Hörppää pois Sjung hopp faderallan lallan lej.
Och dem som inte hörppää pois, Han ei enää hyppele
Hörppää pois Sjung hopp faderallan lallan lej.
HEJ!

 

Lähteet: kaikkijuhlista.fi, Helsingin yliopiston kemistit ry, kalatalo.fi, lauluwiki, korianteri.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Edellinen artikkeli

Rotinat!

Rotinat!

Rotinat tarkoittavat ruokalahjaa, joka annetaan vastasynnyttäneelle äidille. Perinteen mukaan äidille annetaan lahjana ravitsevaa ruokaa, joka eheyttää voimia synnytyksen jälkeen. Rotinat ovat myös osoitus välittämistä ja huolenpitoa. Lue koko artikkeli

Seuraava artikkeli

Halloween

Halloween

Järjestä yhtä aikaa kauhistuttavat, hauskat ja herkulliset Halloween-juhlat! Halloween on viihdyttävä juhla, josta pitävät sekä lapset että aikuiset. Lue koko artikkeli

Uusimmat kirjoitukset

Vietä upeat juhlat kauniissa Villa Furuvikin huvilassa

Helsingin Laajasalon Jollaksessa sijaitsevassa Furuvikin huvilassa voi juhlia ympäri vuoden kauniissa puitteissa. Huvila soveltuu noin 50-90 hlön tilaisuuksiin. Kun avarat…

Parhaat pikkujoulutilat x 10

Etsitkö sopivaa juhlatilaa pikkujouluihin? Tässä kymmenen juhlatilaa, jotka sopivat pikkujouluihin kuin joulutähti kuusen latvaan. Selaa eteenpäin ja löydä…
17. syyskuu 2019 10.04

Parhaat saunat Helsingissä x 10

Parhaat saunat Helsingissä x 10   Etsitkö vuokrattavaa saunatilaa Helsingistä? Tästä listasta löydät Helsingin parhaat saunat, jotka sopivat…

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä   Helsingistä löytyy monia edullisia juhlatiloja niin valmistujaisiin, syntymäpäiväjuhliin, häihin, perhejuhliin, pikkujouluihin kuin…

Helsingin upeimmat häätilat x 20

Kokosimme yhteen Helsingin upeimmat ja uniikeimmat häätilat! Näissä tiloissa järjestät niin vihkitilaisuuden, hääjuhlat kuin hääilllallisenkin. Hääpaikkoja on…

Uniikki juhlatila Helsingissä x 20

Miltä kuulostaisivat juhlat taidegalleriassa, urbaanissa loftissa tai rahtilaivan ruumassa? Löydät tästä listasta Helsingin upeimmat ja uniikeimmat juhlatilat,…

Näin teet juhlallesi oman sivun Juhlat.fi:ssä

Ohjelma, kartat, budjetti, lahjalista, kutsut... Juhlat.fi:n juhlasuunnittelutyökalulla teet suurten juhlien järjestämisestä sujuvaa ja pienemmät bileet onnistuvat melkein itsestään! Olit sitten…

Ruokarekka juhliin - miten homma toimii?

Etsitkö omaperäistä, hauskaa ja ketterää catering-vaihtoehtoa? Meiltä kysytään usein, mitä pitäisi tehdä, jos mielessä on tilata…

Skumppatorni, luonnollinen kakku ja bestwoman - oletko jo bongannut nämä kesän häätrendit?

Rakkauden kesä jatkuu pitkälle syksyyn. Tämänkin vuoden sulhot ja morsiamet ovat valmistelleet juhlista oman näköisensä. Minkälaisia ovat olleet tämän…

Ideoita polttareihin - mökille, kaupunkiin ja extreme-menoon

Näin alkukesästä monessa suljetussa ryhmässä hiotaan polttarisuunnitelmia. Olisiko jollakin vielä muutamia puuttuvia ideoita polttareihin? Mitä tehtäisiin siinä iltapäivällä, kun…
14. kesäkuu 2017 13.00 Ajankohtaiset Polttarit

Artikkeliin liittyvät juhlamallit

Selaa juhlamalleja
Rapujuhlat kotona

Rapujuhlat kotona

  Rapujuhlat kotona: mikä upea syy kutsua ystävät ja sukulaiset kylään. Valitse ravuista parhaat, varaa tarvittava rekvisiitta ja viimeistele kaunis pöytäkattaus, juhlamallimme opastaa sinut täydellisten…
Firman rapujuhlat

Firman rapujuhlat

  Syksyn saapuessa on hyvä muistaa asiakkaita ja henkilökuntaa tyylikkäällä tavalla järjestämällä rapujuhlat. Mitä sitten tulee ottaa huomioon kattausta, kutsuja ja menua suunniteltaessa? Juhlamallimme avulla…

  • © Suomen Juhlat.fi 2024