Pikkujoulujen glögit ja neljä muuta talvista juomaa

Joulunaika on jo täällä!

 

Yksi talven ja etenkin joulun mauista on lämmittävä glögi. Glögejä on olemassa moneen eri makuun ja niitä on saatavilla sekä tiivisteenä että valmiina juomana. Joulun klassikkojuoma glögiin on helppo luoda uusia makuja mausteita ja pohjaa vaihtamalla. Takuuvarmoja herkkujuomia ovat esimerkiksi appelsiininen glögi, sekä mausteinen ja mustaherukkainen tummaglögi. Keräsimme yhteen kaksi perinteistä glögireseptiä, sekä muutaman uuden ja jännittävän reseptin kylmää ja kuumaa talvista juomaa.

Perinteinen glögi

  • 8 dl vettä
  • 3 kanelitankoa
  • 20 kokonaista mausteneilikkaa
  • 5 kokonaista maustepippuria
  • 2–3 rkl kardemummansiemeniä
  • 1 dl rusinoita
  • 2 dl fariinisokeria
  • (2 tähtianista, appelsiininkuorta, inkivääriä)

Keitä vettä ja mausteita noin puolituntia. Kaada valmis seos siivilän läpi suljettavaan astiaan tai tarjoile heti lisäämällä liemen sekaan viiniä tai mehua oman maun mukaan. Kuumenna vielä valmis seos ennen tarjoilua.

shutterstock_225100174
Koristele glögi tarjoilua varten tähtianiksella ja kanelitangolla perinteisten manteleiden ja rusinoiden sijaan.

Liemi vaalealle glögille

8 dl vettä
2 kanelitankoa
1 vaniljatanko
2 cm:n pala tuoretta inkivääriä
2 rkl kardemummansiemeniä
2 dl (ruoko)sokeria

Lisää kiehuvaan veteen halkaistu vaniljatanko ja muut mausteet. Hauduta seosta noin puolituntia ja kaada siivilän läpi suljettavaan astiaan tai tarjoile heti lisäämällä sekaan viiniä ja lämmittämällä seosta viinin kera hetki miedolla lämmöllä.

 

Nämä maukkaat glögipohjat säilyvät jääkaapissa suljetussa astiassa jopa pari viikkoa. Sekoitussuhde on 1 osa maustelientä ja 4–5 osaa viiniä, mehua tai mehujuomaa.

shutterstock_223821610
Käytä vaalean glögin pohjana esimerkiksi seljankukka- tai omenamehua tai valkoviiniä.

Mausta glögiä!

 

Perinteisen glögipohjan maustamisella on ihanaa leikitellä! Voit maustaa glögin valmiilla mausteseoksella tai itse tehdyllä maustesekoituksella. Tarjoile höyryävä glögikupillinen manteleilla ja rusinoilla koristettuna, tai upota juomaan vaikkapa karpaloita, omenakuutioita, appelsiinia, kanelia tai tähtianista. Voit myös tehdä glögistä glögisangriaa lisäämällä nesteeksi sekä viiniä että mehua.

Vaalean glögin mausteeksi sopii erinomaisesti esimerkiksi inkivääri, appelsiini, sitruuna, aprikoosi, kaneli, fenkolinsiemenet ja vanilja.

Tummaan glögiin sopii mausteeksi esimerkiksi kaneli, neilikka, kardemumma, tähtianis ja pieni määrä maustepippuria.

shutterstock_162429158

Muita maukkaita talvisia juomia

 

Eggnot eli munatoti

2 kpl kananmunia
2 rkl tomusokeria
2 tl vanilliinisokeria
4 dl maitoa
1 dl kuohukermaa
0,5 dl brandyä ja 0,5 dl vaaleaa rommia TAI 1 dl vaaleaa rommia

raastettua muskottipähkinää

Kuumenna maito ja kerma kattilassa liedellä. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon vaniljasokeri, sekä kuumennettu maitokerma, ja sekoita. Kaada seos kannuun ja lisää siihen brandy ja vaalea rommi tai pelkkää rommia. Vatkaa vielä valmista seosta sauvasekoittimella, kunnes se on kuohkeaa. Tarjoile juoma annoslaseista, jotka koristellaan raastetulla muskottipähkinällä.

 

Juhlava talvikuohuva

Sekoita yhteen pullo puoli makeaa proseccoa (esimerkiksi Zonin Prosecco Ice Demi Sec) ja karpalo- tai granaattiomenamehua. Näyttävän, talvisen mimosan teet granaattiomena- tai karpalomehusta ja kuohuvasta. Lisää koristeeksi sekaan granaattiomenan siemeniä ja karpaloita.

 

Vaalea joulusangria

Sekoita yhteen 2 pulloa valkkaria (1,5l) ja 0,5 l omenasiideriä. Lisää juomaan koristeeksi ja makua antamaan appelsiinia, omenaa ja karpaloita. Tarjoile juoma kylmänä.

 

Mausteinen talvisiideri

Sekoita yhteen 1,5 l omenasiideriä ja reilu desi Calvadosta. Lisää joukkoon mausteeksi inkivääriä, kanelia ja neilikkaa. Keitä siideriä ja mausteina noin puoli tuntia. Valuta valmis seos siivilän läpi ja lisää lopuksi sekaan Calvados.

Minkälaisia ovat sinun talvijuoma suosikkisi?

Lähteet: alko.fi, juomavinkki.fi, williams-sonoma.com

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Edellinen artikkeli

30 ohjelmaa juhliin

30 ohjelmaa juhliin

Oletko järjestämässä juhlia, mutta ohjelma on vielä auki? Keräsimme avuksesi yhteen 30 ohjelmaideaa juhliin. Poimi suosikkisi ja pidä hauskaa! … Lue koko artikkeli

Seuraava artikkeli

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivä

Miltä maistuu ja näyttää sinun itsenäisyyspäiväsi? Kokosimme blogiimme ideat itsenäisyyspäivän juhlavista mutta nautinnollisista tarjoiluista. Lue koko artikkeli

Uusimmat kirjoitukset

Helsingin upeimmat häätilat x 20

Kokosimme yhteen Helsingin upeimmat ja uniikeimmat häätilat! Näissä tiloissa järjestät niin vihkitilaisuuden, hääjuhlat kuin hääilllallisenkin. Hääpaikkoja on …

Uniikki juhlatila Helsingissä x 20

Miltä kuulostaisivat juhlat taidegalleriassa, urbaanissa loftissa tai rahtilaivan ruumassa? Löydät tästä listasta Helsingin upeimmat ja uniikeimmat juhlatilat, …

Näin teet juhlallesi oman sivun Juhlat.fi:ssä

Ohjelma, kartat, budjetti, lahjalista, kutsut... Juhlat.fi:n juhlasuunnittelutyökalulla teet suurten juhlien järjestämisestä sujuvaa ja pienemmät bileet onnistuvat melkein itsestään! Olit sitten …

Ruokarekka juhliin - miten homma toimii?

Etsitkö omaperäistä, hauskaa ja ketterää catering-vaihtoehtoa? Meiltä kysytään usein, mitä pitäisi tehdä, jos mielessä on tilata …

Skumppatorni, luonnollinen kakku ja bestwoman - oletko jo bongannut nämä kesän häätrendit?

Rakkauden kesä jatkuu pitkälle syksyyn. Tämänkin vuoden sulhot ja morsiamet ovat valmistelleet juhlista oman näköisensä. Minkälaisia ovat olleet tämän …

Artikkeliin liittyvät juhlamallit

Selaa juhlamalleja
Perinteiset pikkujoulut

Perinteiset pikkujoulut

Perinteiset pikkujoulut ovat täynnä mukavia joulunajan perinteitä. Yhdessä nautitaan ensin runsas ja maukas joulupöytä, josta siirrytään joulupukin vierailun kautta tanssilattialle. Muista myös tarvittavat somisteet ja …
Pikkujoulut saunalla

Pikkujoulut saunalla

  Pikkujoulut saunalla on loistava vaihtoehto, jos haluat nauttia hyvästä ruoasta ja ohjelmasta rennossa ympäristössä tutulla porukalla. Ole ajoissa liikkeellä, jotta saat haluamasi päivän varattua …
Sähäkät pikkujoulut

Sähäkät pikkujoulut

Pikkujoulut ovat monen yrityksen vuoden suurin juhla, panosta siis hauskaan yhdessäoloon ja tunnelmaan. Ole ajoissa liikkeellä, jotta saat haluamasi päivän varattua, varsinkin jos juhlat ovat …
Tyylikkäät pikkujoulut

Tyylikkäät pikkujoulut

  Tyylikkäät pikkujoulut ovat vaihtoehtona teille, jotka haluatte nauttia hyvästä ruoasta ja tunnelmasta hillityn tyylikkäässä ympäristössä. Pöytiintarjoiltu illallinen, elegantti somistus ja harkittu ohjelma saavat vieraat …

  • © Suomen Juhlat.fi 2018
0
Send a message
Hei! Valitettavasti emme ole juuri nyt chatissa, mutta vastaanotamme silti viestejä mielellämme! Jätä meille viestisi, niin palaamme asiaan mahdollisimman pian!
Your name
* Email
* Describe your issue
Login Chat
Tässä voit esittää kysymyksesi Juhlat.fi tiimille.
Your name
* Email
We're online!