Miss Murphy menee naimisiin Juhlat.fi:n avulla

Sain oikein mieluisan tilaisuuden kirjoittaa omista hääjärjestelyistäni tänne Juhlat.fi –palvelun blogiin. Olen pitänyt Miss Murphy menee naimisiin -nimistä hääblogiani marraskuusta 2014 lähtien. Vaikka olin minun ja mieheni lähes yhdeksän yhteisen vuoden aikana ehtinyt jo suunnitella häitämme mielessäni, juhlasuunnittelut lähtivät kunnolla käyntiin kihlauksen jälkeen viime vuoden heinäkuussa. Häitämme juhlitaan syyskuussa 2016. Toiveissamme ovat melko klassiset ja elegantit häät vaaleilla teemaväreillä, runsailla kukka-asetelmilla ja ripauksella modernia tyyliä. Olen luonteeltani erittäin pedantti ja yksityiskohtiin panostava, joten excel sauhusi jo hyvin pian kosinnan jälkeen.;) Koska häihimme oli tuolloin vielä niin pitkä aika, suunnitelmat jäivät alkuinnostuksen jälkeen muiden kiireiden jalkoihin. En myöskään ole hyvä tekemään tärkeitä päätöksiä, vaan helposti vatvon eri vaihtoehtoja ikuisesti. Jopa itse hääpäivän päättäminen tuntui vaikealta, mutta heti kun päivä oli vihdoinkin lyöty lukkoon ja myös juhlapaikka oli tiedossa, oli korkea aika jatkaa hääsuunnitteluja uudella tarmolla.

shutteristakantrikimppu

Tutustuin Juhlat.fi –palveluun ensimmäistä kertaa Wanhan sataman Mennään naimisiin – messuilla ja päätin hyödyntää palvelua myös omissa hääsuunnitteluissani. Aloitin helpoimmasta eli vieraslistasta, minkä jälkeen siirryin budjetin laatimiseen. Budjetti on varmasti se ikävin, mutta niin tarpeellinen osa kaikkia juhlasuunnitteluja. Täytyy myöntää, että hieman kauhistuin, kun ensimmäisen kerran näin budjettityökalun laskeman summan (eikä siinä ollut edes kaikki kulut mukana). Kululistaa selaamalla on kuitenkin helppo pysyä kärryillä siitä, mikä häiden osa-alue syö eniten rahaa ja mistä voisi ehkä vielä pihistää. Omissa häissämme tulemme panostamaan rahallisesti eniten laadukkaaseen ruokaan ja juomaan. Joistakin muista osa-alueista sitten vastaavasti pihistellään.

Olin jo pitkään miettinyt, että olisi todella kiva luoda häillemme oma nettisivu, josta vieraat voisivat käydä lukemassa lisätietoa juhlapäivästä, ajo-ohjeita jne. Valitettavasti en ole it-guru, eikä minulla ollut kiinnostusta alkaa opettelemaan kotisivujen luomista. Näin ollen ilahduin suuresti huomatessani, että Juhlat.fi –palvelun käyttäjänä saan käyttööni myös ilmaisen juhlasivun, jonka välityksellä vieraat voivat mm. ilmoittautua häihimme sekä tehdä varauksia lahjalistaan. Koska olen perinteisten paperisten kutsujen kannattaja, suunnitelmana on painattaa hääkutsuihin oman juhlasivumme osoite, jolloin vieraat voivat helposti ilmoittautua häihimme sivuston kautta eikä oma sähköpostini täyty ilmoittautumisista. Aion myös lisätä sivuillemme mahdollisimman paljon tietoa juhlan kulusta, jolloin säästyn ylimääräiseltä stressiltä. Itselläni on ainakin kaikenlaisia tapahtumia järjestellessä tapana stressata juuri sitä, olenko informoinut ihmisiä tarpeeksi hyvin. Omien juhlasivujen karttasovellus on mielestäni erityisen kätevä. Lisäämällä sivulle tapahtuman (kuten vihkiminen/ hääillallinen/jatkobileet) sekä sijainnin (esim. vihkipaikan/juhlapaikan katuosoite), tapahtuman sijainti päivittyy automaattisesti kartalle. Sukulaisia ja ystäviä saapuu häihimme useista eri kaupungeista, joten kaikki mahdolliset ohjeet juhlapaikalle suunnistamiseen ovat varmasti tarpeellisia.

juhlathäät

Tässä siis teille pähkinänkuoressa hieman tietoa meidän tulevista häistämme sekä siitä, miten olemme hyödyntäneet Juhlat.fi –palvelua häidemme suunnittelussa. Paljon on vielä tehtävää (ainakin jos uskoo aikajanaa), mutta pikkuhiljaa suunnitelmat etenevät ja tuleva juhlapäivä muuttuu yhä konkreettisemmaksi. Tällaisten suurten juhlien järjestäminen on ihmiselämässä melko ainutlaatuista, joten aion ehdottomasti (yrittää) nauttia koko matkasta kohti hääpäiväämme ja stressata mahdollisimman vähän. 🙂

Terkuin,

Miss Murphy

Edellinen artikkeli

Fiiliksiä Streat Helsingistä - Naughty BRGR.   Tilaa ruokarekka juhliisi kauttamme!

Fiiliksiä Streat Helsingistä - Naughty BRGR. Tilaa ruokarekka juhliisi kauttamme!

Hyinen kierros Kauppatorilla tänään Streat Helsinki Eats -tapahtumassa oli jonottamisen arvoista! Akseli Herlevin Naughty BRGR -kiska oli selvästi ylivoimaisesti suosituin pytinki koko tapahtumassa ja jonoa siinä oli useimpia metrejä koko ajan. Mm. rucolalla, punasipulilla, sinihomejuustolla ja maukkalla majoneesilla maustettu mehevä purilainen mehukkaan pihvin kera vei kielen mennessään ja… Lue koko artikkeli

Seuraava artikkeli

Raakapashaa - pashaa uudella tavalla

Raakapashaa - pashaa uudella tavalla

Pasha kuuluu oleelllisesti pääsiäisperinteeseen ja on aina ollut pääsiäisherkkuni. Päätin kokeilla valmistaa pashaa uudella tavalla joogaopettajani Magnus Appelbergin innostamana ja ohjeella. Kaupan pashatarjonta onkin ollut minulle pettymys ja pashat todella makeita sekä mielestäni mauttomia. Magnuksen helpossa reseptissä cashew-pähkinät korvaavat sekä voin, munan että maitotuotteet. Raakapashaa en ollutkaan koskaan kokeillutkaan, saati maistanutkaan. Lue koko artikkeli

Uusimmat kirjoitukset

Vietä upeat juhlat kauniissa Villa Furuvikin huvilassa

Helsingin Laajasalon Jollaksessa sijaitsevassa Furuvikin huvilassa voi juhlia ympäri vuoden kauniissa puitteissa. Huvila soveltuu noin 50-90 hlön tilaisuuksiin. Kun avarat…

Parhaat pikkujoulutilat x 10

Etsitkö sopivaa juhlatilaa pikkujouluihin? Tässä kymmenen juhlatilaa, jotka sopivat pikkujouluihin kuin joulutähti kuusen latvaan. Selaa eteenpäin ja löydä…
17. syyskuu 2019 10.04

Parhaat saunat Helsingissä x 10

Parhaat saunat Helsingissä x 10   Etsitkö vuokrattavaa saunatilaa Helsingistä? Tästä listasta löydät Helsingin parhaat saunat, jotka sopivat…

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä   Helsingistä löytyy monia edullisia juhlatiloja niin valmistujaisiin, syntymäpäiväjuhliin, häihin, perhejuhliin, pikkujouluihin kuin…

Helsingin upeimmat häätilat x 20

Kokosimme yhteen Helsingin upeimmat ja uniikeimmat häätilat! Näissä tiloissa järjestät niin vihkitilaisuuden, hääjuhlat kuin hääilllallisenkin. Hääpaikkoja on…

Uniikki juhlatila Helsingissä x 20

Miltä kuulostaisivat juhlat taidegalleriassa, urbaanissa loftissa tai rahtilaivan ruumassa? Löydät tästä listasta Helsingin upeimmat ja uniikeimmat juhlatilat,…

Näin teet juhlallesi oman sivun Juhlat.fi:ssä

Ohjelma, kartat, budjetti, lahjalista, kutsut... Juhlat.fi:n juhlasuunnittelutyökalulla teet suurten juhlien järjestämisestä sujuvaa ja pienemmät bileet onnistuvat melkein itsestään! Olit sitten…

Ruokarekka juhliin - miten homma toimii?

Etsitkö omaperäistä, hauskaa ja ketterää catering-vaihtoehtoa? Meiltä kysytään usein, mitä pitäisi tehdä, jos mielessä on tilata…

Skumppatorni, luonnollinen kakku ja bestwoman - oletko jo bongannut nämä kesän häätrendit?

Rakkauden kesä jatkuu pitkälle syksyyn. Tämänkin vuoden sulhot ja morsiamet ovat valmistelleet juhlista oman näköisensä. Minkälaisia ovat olleet tämän…

Ideoita polttareihin - mökille, kaupunkiin ja extreme-menoon

Näin alkukesästä monessa suljetussa ryhmässä hiotaan polttarisuunnitelmia. Olisiko jollakin vielä muutamia puuttuvia ideoita polttareihin? Mitä tehtäisiin siinä iltapäivällä, kun…
14. kesäkuu 2017 13.00 Ajankohtaiset Polttarit

  • © Suomen Juhlat.fi 2024