Mahtavat ideat polttareihin!

Polttareiden ei tarvitse olla nöyryyttävä kokemus morsiamelle tai sulhaselle! Kuten hääjuhlatkin, miksei myös polttarit voisi ilmentää morsiamen tai sulhasen omaa persoonaa ja mieltymyksiä? Tärkeintä on suunnitella morsiamen ja sulhasen näköiset polttarit ja kunnioittaa polttarisankarin toiveita sekä varmistaa, että polttarisankari varmasti viihtyy omissa juhlissaan. Perinteiset pelleilyhengessä tehdyt ohjelmanumerot ja alkoholin huuruiset juhlat eivät ole kaikkia varten, mutta se ei ole syy jättää polttareita juhlimatta.

Polttareiden viettäminen on mukava perinne ja hyvä syy juhlia yhdessä parhaiden ystävien kanssa. Juhlittavan morsiamen tai sulhasen on rohkeasti ilmaistava ovat mielipiteensä, jotta juhlat ovat varmasti juhlittavan itsensä mieltymysten mukaiset. Näin taataan juhlien kuningattaren tai kuninkaan viihtyminen juhlissa, eikä polttareissa tarvitse pelätä nöyryytystä. Polttarisankaria voi myös pyytää itse laatimaan vieraslistan, kenen kanssa polttarisankari toivoisi saavansa viettää ikimuistoiset polttarit. Muista olla ajoissa liikenteessä, varaa palvelut hyvissä ajoin ja varaa aikaa suunnitteluun.

Kokosimme polttareiden suunnittelijoiden iloksi ja avuksi viisi mahtavaa ideaa erilaisiin polttareihin. Minkälaiset juhlat olisivat juuri sinun ystävällesi parhaat mahdolliset?

 

Action-polttarit

 

Action-polttarit sopii polttarisankarille joka rakastaa menoa ja meininkiä. Nykyään löytyy laaja valikoima erilaisia palveluntarjoajia, jotka tarjoavat vaikka minkälaisia elämyksiä. Valikoimista löytyy esimerkiksi paintballia, pikaveneajelua, laskuvarjohyppyä, koskenlaskua ja karting-ajelua. Kokoa hyvä porukka kasaan ja vietä menevä päivä parhaassa seurassa, yhdessä tekemisen meininki ja hauskanpito on tärkeintä. Adrenaliinin täyteisen päivän jälkeen on mukava päästä rentoutumaan vaikkapa kimppasaunaan.

Tällaisia vauhtilajeja varattaessa kannattaa ottaa huomioon tiettyjä asioita. Elämysten palveluntarjoajilla on usein tiettyjä erityisvaatimuksia, kuten paino- tai pituusrajat, täysi-ikäisyys, ikäraja, vakuutukset tai terveydentila. Kannattaa myös muistaa, että usein vauhdikkaissa lajeissa osallistujat eivät saa olla alkoholin vaikutuksen alaisena.

Wellness-polttarit

 

Wellness-polttarit on trendikäs vaihtoehto terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneelle polttarisankarille. Tällaiset polttarit voidaan järjestää jopa häitä edeltävänä päivänä, ja polttarisankari on varmasti rentoutunut ja voi aloittaa hyvillä mielin seuraavana aamuna juhlapäivänsä. Aloita wellness-polttarit heti aamusta, polttareiden ei aina tarvitse kestää iltaan saakka. Baarissa rymyäminen ei ole wellness-polttareiden tarkoitus, joten päivän voi hyvin suunnitella alkavan yhteisestä aamiaisesta tai brunssista ja päättyvän herkulliseen illalliseen tai kesäiltana vaikkapa piknikille.

Ihana polttaripäivä voidaan aloittaa esimerkiksi herättämällä polttarisankari virkistävällä ja terveellisellä vihersmoothiella. Ihanan herätyksen jälkeen voi jatkaa porukalla joogakurssille. Erilaisia joogakursseja on laidasta laitaan, miten olisi äijäjooga, hot jooga tai saunajooga. Teeman mukaista muuta yhteistä tekemistä on mm. raakasuklaa- tai raakakakkukurssi. Mikä olisikaan parempaa, kun ensiksi yhdessä kokata ja sen jälkeen herkutella ansaitusti! Sään salliessa voit myös järjestää terveellisen ja maittavan piknikin puistossa ja ohella muuta rentoa ohjelmaa luonnossa. Ota selvää löytyykö kaupungista esimerkiksi mahdollisuutta harrastaa puistojoogaa tai suppausta, eli seisten melontaa.

Hyvänolon polttaripäivä voidaan päättää yhteiseen rentoutusmeditaatioon tai maittavaan illalliseen. Rauhallinen lopetus sopii wellness-polttareiden teemaan ja jokaiselle osallistujalle jää varmasti rentoutunut ja latautunut olo hääjuhlaa varten.

Mökkipolttarit

 

Monen polttarisankarin toiveena on vain yksinkertaisesti viettää laatuaikaa parhaiden ystävien kanssa. Ohjelmaan voi tällöin kuulua yhteistä ruoanlaittoa, hyvää ruokaa ja juomaa, seurustelua, pelejä ja leikkejä. Ohjelmaksi riittää rentoa yhdessäoloa tärkeimpien ihmisten kanssa.

Jos kokkaustaitoja ei löydy, tilatkaa porukalla ammattikokki kokkailemaan näyttävä ateria tai tilatkaa ruuat catering-palvelusta. Rennot polttarit voi järjestää helposti jonkun ystävän mökillä tai vuokratussa mökissä, jos omaa mökkiä ei porukasta löydy. Moniin vuokramökkeihin on mahdollista ostaa loppusiivous. Palvelun hankkiminen kannattaa, sillä näin imuroinnin ja tiskit voi jättää muiden huoleksi. Järjestäkää osallistujien kesken leikkimielinen tikanheittokisa tai rakentakaa oma minigolf tai frisbeegolfrata. Ripaus hemmottelua yhdessäolon lisäksi tekee varmasti vaikutuksen morsiameen tai sulhaseen ja juhlat ovat varmasti polttarisankarin näköiset.

Jos juhlapaikasta löytyy sauna, voi morsiammelle järjestää ikimuistoisen hemmottelusaunan, jossa voi tehdä perinteisiä morsiusloitsuja ja taikoja tulevan liiton onnellisuuden takaamiseksi. Perinteisiä loitsuja voi aina modernisoida ja muokata polttarisankarin tyyliin sopivaksi, omia suosikkeja ja vanhoja perinteitä yhdistelemällä voi luoda ainutlaatuisen ja rentouttavan kokemuksen tulevalle morsiammelle. Koristele sauna ja kuisti ihanan tunnelman luomiseksi esimerkiksi luonnonkukilla, kynttilöillä tai koivunoksilla.

 Hemmottelupolttarit

 

Jos haluat antaa polttarisankarille pientä luksusta ja rentoutumista kiireen ja hälinän keskelle, hemmottelupolttarit ovat oikea valinta. Harmoninen ja rentouttava ilmapiiri tulevat varmasti tarpeeseen hektisten hääsunnitteluiden lomassa. Varaa hemmottelupolttareita varten esimerkiksi aika dayspahan tai kylpylään. Vai miten olisi pieni irtiotto ja varaus luksushotelliin tai minireissu Tallinnaan?

Hemmottelupolttarit sopivat erityisesti pienelle porukalle. Toki tällaiset polttarit voidaan järjestää myös isommalle porukalle, mutta tällöin täytyy ottaa huomioon esimerkiksi kauneushoitoloiden mahdollisuus palvella koko seuruetta. Kauneushoitoloista voi kysyä varauksen yhteydessä, onko mahdollista, että kaikki osallistujat voisivat olla hoidettavana samaan aikaan samassa tilassa. Tällaiseen järjestelyyn on yleensä määritelty maksimi osallistujamäärä. Ole myös ajoissa varauksen kanssa. Varsinkin kesä sesonkina kannattaa varata hoidot jo hyvissä ajoin. Kannattaa varautua siihen, että useimmat kauneushoitolat ja kosmetologit voivat olla kesälauantaisin kokonaan suljettuina tai auki vain sopimuksen mukaan.

Kauneushoitojen jälkeen on ihana kääriytyä pehmeään kylpytakkiin ja kilistellä juhlan kunniaksi. Rentoutumishetken jälkeen suunnatkaa porukalla brunssille, lounaalle tai illallistamaan, ajankohdasta riippuen. Jos olette varanneet yön hotellista, on polttarit ihana päättää yhteiseen aamiaiseen tai brunssiin seuraavana aamuna. Tehkää varaus buffetaamiaiseen tai tilatkaa aamiainen hotellihuoneeseen.

 

 Sporttipolttarit

 

Sporttipolttarit sopivat menevälle tyypille! Erilainen idea on järjestää sporttipolttarit urheilutapahtuman yhteydessä. Kerää porukka kokoon ja osallistu vaikka ExtremeRuniin tai Naisten Kymppiin ja varaa urheilun päätteeksi palauttava saunavuoro. Voit tilata pitopalvelulta saunalle herkullista ruokaa ja juotavaa tai valmistaa tarjoiltavat itse. Sporttipolttarit eroavat perinteisten polttareiden ohjelmasta, mutta ovat sitäkin hauskemmat! Sporttipolttarit ajavat polttareiden perimmäistä tarkoitusta, tarjoten mahtavat puitteet yhdessä ololle, sillä yhdessä urheillessa yhteishenki korostuu ja onnistumisista nautitaan yhdessä. Toisten kannustaminen ja uusien kokemuksien jakaminen kohottavat tunnelman korkealle! Usein tällaisiin urheilutapahtumiin voi halutessaan pukeutua hauskasti teeman mukaisesti, joten tätä polttariperinnettä voidaan noudattaa myös sporttaillessa!

Myös perinteiset urheilulajit sopivat polttariohjelmaan erittäin mainiosti! Jätkäporukalla oma tennisvuoro, kössisalin vuokraus tai lätkähallivuoro nostattaa koko porukan energiaa mukavasti. Tankotanssikurssi tai yksityinen jumppatunti ovat sporttista, mutta takuulla hauskaa ohjelmaa naisporukan polttareihin. Sporttipolttareiden lajien ei tarvitse olla kaikille osallistujille ennestään tuttuja, sillä hyvissä sporttipolttareissa liikuntaan suhtaudutaan rennolla asenteella, hyvä olo ja meininki edellä. Liikuntatiloja ja ohjauksia varatessasi, muistathan olla ajoissa liikkeellä!

Rauhallisemmat sporttipolttarit voidaan järjestää esimerkiksi sporttibaarissa, jossa yhdistyy hyvä ruoka, juoma, sekä urheilu. Baarista voitte varata oman pöydän tai tilan, jossa koko seurueella on mahdollisuus istuskella perinteisten pubilajien pelailun ohella. Sporttibaarissa voitte nautiskella urheilusta penkkiurheilun merkeissä ja osallistumalla rennosti vaikkapa heittämällä tikkaa tai järjestämällä leikkimielisen bilisturnauksen.

‪#‎polttarit‬ ‪#‎juhlat‬

Edellinen artikkeli

Kesän aloitus - Taste of Helsinki 2015

Kesän aloitus - Taste of Helsinki 2015

“Tämmösiä tapahtumia lisää”        “Täällähän ei tarvii takkia”         “Joko mennään?”   Muistellaanpas vielä kaiholla mahtavaa kesäpäivää, kun Juhlat.fi ja Hygieniapassi.fi tiimit kävivät fiilistelemässä Taste of Helsingissä Kansalaistorin puistossa. Taste of Helsinki on ainutlaatuinen kulinaristinen elämys, jossa Suomen parhaimmat ravintolat ja keittiömestarit esittelevät luomuksiaan. Lue koko artikkeli

Seuraava artikkeli

Viime hetken häävinkit

Viime hetken häävinkit

Poimi Juhlat.fi:n blogista helpot viime hetken vinkit hääjuhlaan! Näillä vinkeillä luot viimesilauksen juhlaan persoonallisella otteella. Lue koko artikkeli

Uusimmat kirjoitukset

Vietä upeat juhlat kauniissa Villa Furuvikin huvilassa

Helsingin Laajasalon Jollaksessa sijaitsevassa Furuvikin huvilassa voi juhlia ympäri vuoden kauniissa puitteissa. Huvila soveltuu noin 50-90 hlön tilaisuuksiin. Kun avarat…

Parhaat pikkujoulutilat x 10

Etsitkö sopivaa juhlatilaa pikkujouluihin? Tässä kymmenen juhlatilaa, jotka sopivat pikkujouluihin kuin joulutähti kuusen latvaan. Selaa eteenpäin ja löydä…
17. syyskuu 2019 10.04

Parhaat saunat Helsingissä x 10

Parhaat saunat Helsingissä x 10   Etsitkö vuokrattavaa saunatilaa Helsingistä? Tästä listasta löydät Helsingin parhaat saunat, jotka sopivat…

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä

10 x Edulliset juhlatilat Helsingissä   Helsingistä löytyy monia edullisia juhlatiloja niin valmistujaisiin, syntymäpäiväjuhliin, häihin, perhejuhliin, pikkujouluihin kuin…

Helsingin upeimmat häätilat x 20

Kokosimme yhteen Helsingin upeimmat ja uniikeimmat häätilat! Näissä tiloissa järjestät niin vihkitilaisuuden, hääjuhlat kuin hääilllallisenkin. Hääpaikkoja on…

Uniikki juhlatila Helsingissä x 20

Miltä kuulostaisivat juhlat taidegalleriassa, urbaanissa loftissa tai rahtilaivan ruumassa? Löydät tästä listasta Helsingin upeimmat ja uniikeimmat juhlatilat,…

Näin teet juhlallesi oman sivun Juhlat.fi:ssä

Ohjelma, kartat, budjetti, lahjalista, kutsut... Juhlat.fi:n juhlasuunnittelutyökalulla teet suurten juhlien järjestämisestä sujuvaa ja pienemmät bileet onnistuvat melkein itsestään! Olit sitten…

Ruokarekka juhliin - miten homma toimii?

Etsitkö omaperäistä, hauskaa ja ketterää catering-vaihtoehtoa? Meiltä kysytään usein, mitä pitäisi tehdä, jos mielessä on tilata…

Skumppatorni, luonnollinen kakku ja bestwoman - oletko jo bongannut nämä kesän häätrendit?

Rakkauden kesä jatkuu pitkälle syksyyn. Tämänkin vuoden sulhot ja morsiamet ovat valmistelleet juhlista oman näköisensä. Minkälaisia ovat olleet tämän…

Ideoita polttareihin - mökille, kaupunkiin ja extreme-menoon

Näin alkukesästä monessa suljetussa ryhmässä hiotaan polttarisuunnitelmia. Olisiko jollakin vielä muutamia puuttuvia ideoita polttareihin? Mitä tehtäisiin siinä iltapäivällä, kun…
14. kesäkuu 2017 13.00 Ajankohtaiset Polttarit

Artikkeliin liittyvät juhlamallit

Selaa juhlamalleja
Action-polttarit

Action-polttarit

Jos polttarisankari haluaa mennä eikä meinata, on tämä juhlamalli häntä varten! Kokoa huimapäinen porukka kasaan ja suunnittele unohtumattomat action-polttarit sulhaselle tai morsiamelle – aloita valmistelut…
Hemmottelupolttarit

Hemmottelupolttarit

  Ihania hemmotteluhoitoja, suussa sulavia herkkuja, kuohuvia drinkkejä ja majoitus sviitissä illan päätteeksi – mitä muuta voi täydelliseltä päivältä toivoa? Hyvällä suunnittelulla järjestät hemmottelupolttarit, jotka…
Miesten mökkipolttarit

Miesten mökkipolttarit

  Mökkipolttareissa jätetään kaupungin hälinä taakse ja suunnataan juhlimaan luonnon ääreen. Näissä juhlissa sulhasen kuntoa koetellaan erilaisin ulkorastein, minkä  jälkeen nautitaan grilliruoasta ja istuskellaan nuotiolla.
Naisten mökkipolttarit

Naisten mökkipolttarit

  Jos kaupungin yöelämä ei houkuta, pakatkaa morsiamelle mökkikamppeet mukaan ja lähtekää viettämään unohtumaton päivä luonnonhelmaan. Nauttikaa polttarisankarin lempiherkkuja ja testatkaa hänen rohkeuttaan vaikka melomalla…
Polttarit yläilmoissa

Polttarit yläilmoissa

Suunta kohti korkeuksia ja huimapäistä polttaripäivää viettämään! Näissä juhlissa polttarisankarin henkisiä ja fyysisiä rajoja koetellaan hyvässä hengessä, ja aktiviteettien jälkeen nautitaan sankarin lempiherkuista parhaassa seurassa.
Stailauspolttarit

Stailauspolttarit

  Rentouttavat ja riemastuttavat polttarit järjestät varaamalla morsiamelle stailauspäivän ja viemällä hänet sen jälkeen kuvattavaksi valokuvausstudiolle. Kuvausten jälkeen sitten uudella lookilla bailaamaan lempiyökerhoon ja nauttimaan…
Vauhdikkaat polttarit vesillä

Vauhdikkaat polttarit vesillä

Tuulta ja tyrskyjä, vauhdikasta menoa ja täysin uudenlaisia kokemuksia – niistä muodostuu seikkailunhaluisen polttarisankarin unelmapäivä. Vauhdikkaat polttarit vesillä äkkiä suunnitteluun, pelastusliivit päälle ja menoksi!…

  • © Suomen Juhlat.fi 2024